Kukaan ei virkkanut siihen mitään. Jonkin ajan kuluttua hän jatkoi:
— En usko, että hän tuomitsee meidät kuolemaan, sillä jos jokaisesta kiivaudessa ja humalassa sanotusta sanasta lyötäisiin pää poikki, niin yhdelläkään aatelisella koko valtakunnassa ei olisi päätä. Ruhtinas on vanginnut meidät, mutta se tapahtui kiivaudessa, ja minä uskon, että hän malttaa mielensä. Me olemme täällä vieraita emmekä mitenkään ole hänen oikeusistuimensa alaisia. Hänen täytyy ottaa huomioon yleinen mielipide, eikä hän voi aloittaa väkivallalla, mikä vieroittaisi aateliset hänestä. Hänellä on oikeus upseereihinsa, sitä ei käy kieltäminen, mutta kyllä hänen joukkonsa muistaa omat päällikkönsä… Missä on lippukuntasi, Michal?
— Upitassa!
— Sano, oletko varma siitä, että miehesi ovat sinun puolellasi?
— Mistä minä sen tietäisin? He kyllä pitävät minusta, mutta tietävät myöskin, että hetmani on minun päämieheni.
Zagloba mietti kotvan.
— Anna minulle määräys saada komentaa lippukuntaasi, siltä varalta, että pääsisin tästä sen luo.
— Taidatpa jo kuvitella olevasi vapaa!
— Eipä ole haitaksi. On sitä pahemmissakin paikoissa oltu ja ehjin nahoin läpäisty. Anna pois määräys minulle ja molemmille Skrzetuskeille. Ken ensimmäisenä livistää, ajakoon suin päin lippukuntasi luo ja tuokoon sen heti muitten avuksi.
— Hourailua! Sopimatonta puhetta tällaisessa paikassa! Kuka täältä livistäisi! Ja mille minä kirjoittaisin määräyksen? Onko paperia, mustetta, kynää? Pyörällä on pääsi.