— Wolodyjowski, Jan Skrzetuski, Stanislaw Skrzetuski, Zagloba, — ilmoittivat ritarimme puolestaan.
— Onhan seura kunnioitettava. Mutta minne meidät viedään, tiedättekö?
— Birźeen! — sanoi Kowalski siihen antaen samalla käskyn sotilaille.
Vartiosto, johon kuului viisikymmentä rakuunaa, ympäröi rattaat.
Lähdettiin liikkeelle. Vangit alkoivat hiljaa jutella keskenään..
— Ruotsalaisille meidät luovutetaan! — sanoi Mirski. — Sitä olin odottanutkin.
— Mieluummin olen vihollisten kuin petturien seurassa! — vastasi
Stankiewicz.
— Mutta minä tahtoisin mieluummin kuulan kallooni, — huudahti Wolodyjowski, — sillä surkeata on tässä kädet ristissä istua onnettoman sodan aikana.
— Älä puhu jumalattomia, hyvä mies, — sanoi Zagloba, — sillä tästä voit tilaisuuden tullessa karata, Birźestä myöskin, mutta kuula kallossa se käy ylen työlääksi. Muuten, tiesin jo etukäteen, ettei se petturi sitä uskaltaisi.
— Radziwillko ei uskaltaisi! — huudahti Mirski.
— Näkyy, että olette muilta mailta ettekä tunne häntä, jokainen hänen vihollisensa voi vangiksi joutuessaan pitää itseään kuoleman omana, enkä muista ainoatakaan tapausta, että hän olisi kenellekään pienintäkään loukkausta anteeksi antanut.