— Eikä kuitenkaan uskaltanut nostaa kättään minua vastaan! — sanoi
Zagloba. — Kenties teidän onkin kiittäminen minua pelastuksestanne?
— Kuinka niin?
— Kas, Krimin kaani rakastaa minua julmasti, sillä minä olen paljastanut salaliiton häntä vastaan ollessani vankina Krimissä. Ja meidän armollinen kuninkaamme Jan Kasimir kunnioittaa minua myöskin suuresti. Se lurjus, Radziwill, ei tahtonut riitaantua kahden mahtajan kanssa yht'aikaa; nämä voisivat yllättää hänet vaikka itse Liettuassa.
— Mitä puhutte! Hän vihaa kuningasta kuin piru pyhää vettä, ja olisi sen varmasti näyttänyt, jos olisi tiennyt teidän olevan niin hyvissä kirjoissa kuninkaan kanssa, — vastasi Stankiewicz.
— Mutta minä luulen, — sanoi siihen Oskierka, — että hetmani ei tahtonut vertamme vuodattamalla nostaa yleistä mielipidettä vastaansa, ja olen valmis lyömään vetoa, että tuo upseeri vie ruotsalaisille Birźeen käskyä ampua meidät paikalla.
— Oh! — pääsi Zaglobalta.
Kaikki vaikenivat. Saavuttiin Kiejdanyn torille. Kaupunki nukkui, ikkunoissa ei näkynyt tulta. Koirat vain talojen edustoilla murahtelivat.
— Yhtäkaikki! — virkkoi Zagloba. — Joka tapauksessa olemme voittaneet aikaa. Ehkä ilmaantuu meille vielä onnellinen sattuma tai ehkä minun mieleeni juolahtaa ovela kepponen.
Ja kääntyen vanhojen everstien puoleen hän lisäsi:
— Te, hyvät herrat, tunnette minua vain vähäisen, mutta kysykääpäs tovereiltani miten monessa tulisessa liemessä olen ollut, ja kuitenkin olen tässä nyt eheänä. Mutta sanokaahan ensin, mikä tuo vartioston komentava upseeri on miehiään? Saisikohan siihen mahtumaan, ettei pitäisi petturin puolta, vaan liittyisi meihin, isänmaan puolustajiin?