— Laivako sinullakin on?
— Laiva.
— Totta totisesti, sukulaisia olemme! — huudahti Zagloba. — Olipa hauska, että tavattiin, sillä minä olen vartavasten saapunut Liettuaan tapaamaan Kowalskeja, ja vaikka olenkin nyt vanki ja sinä vapaa, niin mielelläni syleilisin sinua, sillä oma on sentään oma.
— Minkä minä sille mahdan, hyvä herra? Kun käskettiin viemään teidät Birźeen, niin minä vien… Sukulainen on sukulainen, mutta virka on virka.
— Sano minua sedäksi! — virkkoi Zagloba.
— Tässä on viinaa, setä. Eihän ole kielletty antamasta.
Zagloba otti halukkaasti metallisen kenttäpullon ja siemaisi siitä pitkän kulauksen. Hetken kuluttua alkoi mieluinen lämpö levitä hänen suoniaan pitkin ja hänen päänsä kirkastua.
— Tulehan alas sieltä hevoseltasi, — sanoi hän Kowalskille, — ja istu hetkeksi tänne viereeni vankkureihin, niin saamme jutella lähemmin… Tekisi niin mieleni kysellä sukulaisistani. Virkaa minäkin kunnioitan, mutta eihän se ole kiellettyä.
Roch Kowalski ei vastannut heti.
— Ei ole kielletty, — virkkoi hän vihdoin.