— Mutta hetmani itse ei tee mitä kuningas käskee, sillä kuningas ei ole käskenyt häntä liittymään ruotsalaisiin. Etkö sinäkin mieluummin antaisi ruotsalaisille selkään kuin luovuttaisit heille minut, vanhan sukulaisesi?
— Ehkä, mutta mikä on käsky, sitä tottele!
— Ja rouva Kowalska purisi niin mielellään ruotsalaista. Minä tunnen hänet. Näin meidän kesken olkoon sanottu: hetmani on noussut kapinaan kuningasta ja isänmaata vastaan. Älä vain sano kenellekään, mutta niin se varmasti on. Ja te, jotka hetmania palvelette, olette myös kapinallisia.
— Tuota puhetta ei minun kannata kuunnella. Hetmanilla on oma päällikkönsä ja minulla omani — hetmani, ja Jumala rankaisisi minua, jos häntä vastustaisin. Kuulumatonta!
— Sinä puhut kunnioitettavasti… Mutta huomaa, Roch, jos sinä joutuisit noitten kapinallisten käsiin, niin olisin minäkin vapaa, eikä syy olisi sinun, sillä nec Hercules contra plures!… Minä en tiedä, missä nuo lippukunnat ovat, mutta sinä kai tiedät sen… ja voisit, näetkös, suunnata matkaa vähäisen sinne päin.
— Kuinka niin?
— Eihän se olisi sinun syysi, jos meidät lyötäisiin. Silloin sinulla ei olisi minua omallatunnollasi. Synti sukulaista vastaan on näet sangen raskas asia, usko pois!
— Ai, ai sitä setää! Parasta on, että kiipeän tästä rattailta alas ja nousen hevosen selkään. Te ette tule olemaan minun omallatunnollani, vaan hetmanin. Niin kauan kuin minä elän, ei siitä mitään tule.
— Kun ei tule, niin ei tule! — sanoi Zagloba. Hyvä, että puhut suoraan.
Mutta tiedätkö sinä, Roch, mitä setä oikeastaan on?
— Setä on setä.