Sotilaat alkoivat murista tyytymättöminä:
— Kyllä hänen kelpaa, kun saa päivällä nukkua, mutta istu sinä vain satulassasi yökaudet…
— Lähellä on majatalo, ja minä luulin löytäväni hänet sieltä, — selitti äsken palannut, — mutta eihän häntä siellä ollut!… Kuuntelin kavioitten kapsetta, mutta mitään ei kuulunut… Piru ties, minne karkasi.
— Pysähtykäämme majataloon, ja sillä hyvä! — sanoi rakuunajoukkueen päämies. — Hevosten täytyy saada levätä.
Jonkin ajan kuluttua vartiosto pysähtyi majatalon eteen. Sotilaat laskeutuivat alas hevosilta, ja jotkut heistä menivät koputtamaan majatalon oveen.
Vangit heräsivät, kun vankkurit pysähtyivät.
— Missä olemme? — kysyi vanha herra Stankiewicz.
— Pimeä on, en näe, — vastasi Wolodyjowski.
— Tiedän vain, että Upitaan päin emme ainakaan ole matkalla.
— Eikö tie Kiejdanysta Birźeen kulje juuri Upitan kautta? — kysyi Jan
Skrzetuski.