— Kiinni on! — huusi herra Andrzej. — Kolme dukaattia! Zend! Pistolit!
He alkoivat yhä äänekkäämmin lyödä veikkaa. Sillävälin käväisi Zend eteisessä tuoden pistolit, pussillisen kuulia ja ruutisarven.
Ranicki sieppasi pistolin.
— Onko ladattu? — kysyi hän.
— On.
— Kolme dukaattia! Neljä! Viisi dukaattia! — huusi humaltunut Kmicic.
— Hiljaa! Ohi ammut!
— Ohiko? Katsopas!… Tuohon kalloon tuolla, sarvien väliin… Yks, kaks…
Kaikki tuijottivat suureen hirvenkalloon, joka riippui vastapäätä
Ranickia. Ampuja kohotti kätensä… se vapisi…
— Kolme! — kirkaisi Kmicic.