— No, mitä nyt?
— Katsokaa! Katsokaa! — huusi Wolodyjowski yhä osoittaen nukkuvaa.
Vangit katsoivat osoitettuun suuntaan, ja hämmästys levisi kaikkien kasvoille: herra Zagloban kauhtana yllä ja hattu päässä nukkui Roch Kowalski autuaan unta. Mutta Zaglobaa ei vankkureissa ollut.
— Livisti, totta totisesti, livisti! — ihmetteli Mirski katsellen ympärilleen ikäänkuin ei olisi uskonut silmiään.
— Olipas se aika veitikka! — huudahti Stankiewicz.
— Sieppasi tuolta hölmöltä kypärän ja keltaisen viitan ja pujahti pois hänen hevosellaan!
— Katosi kuin veteen!
— Sanoihan hän keksivänsä jotakin.
— Siinä sen nyt näitte!
— Hyvät herrat, — sanoi Wolodyjowski innoissaan, — te ette tunne vielä sitä miestä; voin vannoa, että hän pelastaa vielä meidätkin. En tiedä miten ja milloin, mutta saattepa nähdä, että pelastaa!