Kowalski kääntyi kiihtyneenä vankien puoleen:
— Te olette auttaneet häntä pakenemaan! Odottakaas, kyllä minä teille näytän!…
Hän puristi suuret kämmenensä nyrkkiin ja alkoi lähestyä heitä.
— Älä huuda, ja muista kenen kanssa puhut! — sanoi Mirski tuimasti.
Roch Kowalski säpsähti ja ojensihe vastentahtoisesti.
– Minne teidän on käsketty meidät viemään, viekää, mutta älkää pitäkö järin suurta suuta, sillä huomenna voitte olla meidän jokaisen käskettävissä.
Roch Kowalskin silmät menivät tapille, ja hän vaikeni.
— Turhaan te siinä päätänne puhki pohditte, herra Kowalski, — sanoi Oskierka. — Mitä sanoitte siitä, että me muka olisimme häntä auttaneet, on sulaa typeryyttä, sillä ensiksikin me nukuimme, ja toiseksi kukin meistä olisi mieluummin auttanut itseään kuin toista. Yksin olette syypää koko juttuun. Minä ensimmäisenä antaisin ampua teidät siitä, että te nukuitte kuin mäyrä ja sallitte vangin karata omassa kauhtanassanne ja kypärässänne, vieläpä omalla hevosellanne. Onhan se ennenkuulumatonta!
— Vanha veijari petti miehen! — sanoi Mirski.
— Jeesus Maaria! Hän on vienyt miekkanikin! — huusi Kowalski.