— Jollei teitä siellä panna seinää vastaan ja ammuta, niin peittyköön pääni sianharjaksilla! — huudahti Oskierka. — Kuinka te kehtaatte astua hetmanin kasvojen eteen? Hyi! Häpeä teitä odottaa… ja kuula kalloon — eikä mitään muuta!
— Muuta en ole ansainnutkaan! — huokasi onneton nuorimies.
— Typeryyksiä! Ainoastaan me voimme pelastaa teidät, — sanoi Oskierka. — Te tiedätte, että me olimme valmiit hetmanin kanssa lähtemään vaikka maailman ääriin ja kaatumaan. Monta kertaa olemme vuodattaneet vertamme isänmaan puolesta ja mielellämme vastedeskin vuodatamme, mutta hetmani on pettänyt isänmaan, antanut tämän maan vihollisen käsiin, yhdistynyt sen kanssa armollista kuningastamme vastaan, kuningasta, jolle olemme uskollisuutta vannoneet. Te luulette ehkä, että sellaisille sotilaille kuin me on ollut helppo rikkoa kuri ja asettua omaa hetmaniamme vastaan? Mutta se, joka nyt on hetmanin puolella, se on isänmaata vastaan! Joka on hetmanin puolella, on kuningasta vastaan ja isänmaan petturi! Me viskasimme komentosauvamme hetmanin jalkoihin, koska omatunto, velvollisuus ja kunnia niin käski. Ja kuka sen teki, minäkö vain yksin? Ei, myöskin herrat Mirski ja Stankiewicz, jotka ovat maamme parhaimpia ja kunnioitetuimpia sotureita!… Mutta ketkä jäivät hänen puolelleen? Roistot! Entä te, miks'ette seuraa teitä vanhempien ja kokeneempien miesten esimerkkiä? Tahdotteko häväistä nimenne, saada petturin maineen?… Kysykää omaltatunnoltanne mitä on tehtävä: palvellako Radziwillia, petturia, vai seuratako meitä, jotka tahdomme vuodattaa veremme isänmaan puolesta?
Nämä sanat näyttivät vaikuttaneen Kowalskiin kovasti.
— Mitä te minusta oikein tahdotte? — kysyi hän hetken kuluttua.
— Että te lähtisitte kanssamme Vitebskin vojevodan luo, joka tulee taistelemaan isänmaan puolesta.
— Mutta kun olen saanut käskyn viedä teidät Birźeen?…
— Puhu sille vielä! — sanoi Mirski tuskastuneena.
— Sitäpä juuri tahdomme, että te ette noudattaisi käskyä, vaan seuraisitte meitä, ymmärrättekö! — tiuskaisi Oskierka kärsimättömästi.
— Puhukaa mitä hyvänsä, mutta siitä ei tule mitään… Minä olen sotilas. Minkä arvoinen olisin, jos hetmanin jättäisin? Minä en määrää, vaan hän. Jos hän tekee syntiä, niin vastatkoon sekä omasta että minun puolestani, minun velvollisuuteni on vain totella!…