— Hänen pakonsa on meille suureksi hyödyksi, — puuttui Oskierka puheeseen, — sillä hän vei hetmanin kirjeen muassaan, ja kuka tietää mitä siinä oli kirjoitettu meistä… Luulen, ettei ruotsalainen komendantti Birźessä meistä paljoakaan välitä, jollei Kowalskikaan. Me tulemme sinne vankeina, mutta hän vartioston päällikkönä. Varmaa kuitenkin on, ettei perillä tiedetä, mitä meille on tehtävä. Missään tapauksessa ei kaulojamme katkaista, ja sehän on pääasia.
— Sanoin vain niin, — vastasi Mirski, — peloittaakseni Kowalskia… Mutta mitä tulee siihen, ettei kaulojamme katkaistaisi, niin siitä on vähän lohdutusta, sillä kaikesta päättäen puhkeaa kohta vielä yksi sota, kansalaissota, ja silloin ovat kaikki hukassa.
Tähän tapaan everstit keskustelivat yhä edelleen. Sitten kääntyi puhe taas herra Zaglobaan, ja Wolodyjowski vakuutti, että he voivat luottaa karkurin apuun, sillä se mies ei ikänä heittäisi ystäviään onnettomuuteen.
— Olen varma, — sanoi hän, — että Zagloba on paennut Upitaan, missä minun joukkoni ovat, jollei niitä ole jo lyöty hajalle tai viety väkipakolla Kiejdanyyn. Niitten kanssa hän rientää avuksemme, mikäli ne häneen yhtyvät, jota en epäile, koska joukoissani on paljon laudalaisia, ja laudalaiset pitävät minusta.
— Mutta hehän ovat Radziwillin puoluelaisia? — huomautti Mirski.
— He ovat kyllä olleet, mutta saatuaan kuulla Liettuan luovuttamisesta ruotsalaisille, sotahetmani Judyckin, teidän ja minun vangitsemisesta, he varmaan kääntyvät hetmanista. He ovat kunnon aatelisia, ja Zagloba osaa kyllä höystää hetmanin toimenpiteet paremmin kuin yksikään meistä.
— Mutta sillä aikaa me olemme ehtineet jo Birźeen, — valitti Stanislaw
Skrzetuski.
— Mahdotonta, sillä me teemme suuren mutkan välttääksemme Upitan, mutta Upitasta kulkee tie suoraan Birźeen. Vaikka he lähtisivät liikkeelle päivää, jopa kahtakin myöhemmin, he saavuttaisivat kuitenkin meidät matkalla. Me emme ole vielä Szawlessa, ja Upitasta on lyhyempi matka Birźeen kuin Szawleen.
Illan tullen he saapuivat vihdoin Szawleen. Matkalla he panivat merkille, että kaikissa kylissä ja kauppaloissa oli jo rauhatonta. Nähtävästi tieto hetmanin liittymisestä ruotsalaisiin oli jo ennättänyt levitä yli Samogitian. Siellä täällä kysyttiin sotilailta, oliko totta, että maa jätetään ruotsalaisille; siellä täällä nähtiin joukoittain talonpoikia vaimoineen ja lapsineen lähdössä syviin metsiin. Toisin paikoin talonpojat käyttäytyivät kerrassaan uhkaavasti; nähtävästi he pitivät rakuunoita ruotsalaisina. Kylissä, joissa oli aatelisia, kysyttiin heiltä suoraan, keitä he olivat ja minne ajoivat, ja kun Kowalski, sen sijaan että olisi vastannut heidän kysymyksiinsä, komensi väistymään tieltä, syntyi siitä sellainen melu ja hälinä, että vasta väkijoukkoon suunnatut musketit tekivät mahdolliseksi jatkaa matkaa.
Suuri maantie Kownosta Szawlen kautta Mitauhun oli täynnä kuormia ja rattaita, joissa aatelisten vaimot ja lapset pakenivat sotaa Kuurinmaalle. Itse Szawlessa, kuninkaankartanossa, ei näkynyt olevan ensinkään hetmanin sotaväkeä. Sitävastoin vangit näkivät täällä ensi kerran 25-miehisen ratsastavan ruotsalaisen joukko-osaston, joka oli lähetetty Birźestä tiedustelumatkalle. Juutalaisia ja porvareita seisoskeli torilla töllistellen muukalaisia, ja myöskin everstit katselivat heitä uteliaina, etenkin Wolodyjowski, joka ei milloinkaan ollut vielä ruotsalaisia nähnyt; hän tarkasteli heitä ahnain silmäyksin, kuten susi lammaslaumaa, ja kierteli viiksiään.