Toiset peräytyivät julmistunutta miestä, mutta eivät ampuneet. Sitten he yht'äkkiä hajaantuivat kuin pelästynyt lintuparvi.
— Tuollaiset sotilaat minä ammuttaisin! — murahti Mirski.
Kun Kowalski oivalsi, että hänen omat miehensä hylkäsivät hänet, hän käänsi hevosensa hyökkääjäin rivejä kohti.
— Tuolla on minun kuoloni! — huusi hän, mutta tuskin oli hän ennättänyt karahduttaa puoliväliin tietä, kun kuului laukaus, ja Kowalskin hevonen tupertui ojaan vieden ratsastajan mukanaan.
Samassa muuan sotilas Wolodyjowskin lippukunnasta lensi salamana maasta ylös kompuroivan Kowalskin niskaan.
— Se on Jozwa Butrym! — huusi Wolodyjowski. — Jozwa Jalaton!
Roch Kowalski tarttui vuorostaan Jozwan nutun liepeeseen, mutta lieve jäi hänen käteensä. He iskivät yhteen kuin kaksi voimakasta haukkaa. Butrymin jalustinhihna katkesi, ja hän suistui maahan mutta otettaan hän ei hellittänyt, ja molemmat kierivät pallona tiellä.
Toisia juoksi luo. Parikymmentä kouraa tarttui Kowalskiin, joka potki ja löi kuin karhu. Hän viskasi ahdistajia luotaan, kaatui, nousi eikä antautunut. Hän kamppaili kuollakseen, mutta ympärillä huudettiin: »Ottakaa elävänä!»
Vihdoin hänen voimansa pettivät, ja hän meni tainnoksiin.
Sillävälin oli herra Zagloba ehtinyt jo rattaitten luo, tai oikeammin rattaille, ja hän syleili Skrzetuskeja, pientä ritaria, herra Mirskiä, Stankiewiczia ja Oskierkaa ja huusi hengästyneenä: