Sotilaat, joita oli lähetetty maantielle, palasivat tuon tuostakin tuoden jonkun talonpojan mukanaan, jolta sitten koetettiin urkkia tietoja ruotsalaisista.
Talonpojat olivat aivan pelästyksissään ja toistivat kaikki yhtä ja samaa, että nimittäin ruotsalaiset olivat kohta siellä, mutta tarkkoja tietoja he eivät kuitenkaan voineet antaa.
Kun oli tullut pimeä, käski Wolodyjowski väkensä nousta hevosille, mutta ennenkuin he ennättivät lähteä liikkeelle, kuultiin verraten selvästi kellonsoittoa.
— Mitä soittoa se on? — kysyi Zagloba. — Iltakirkkoonko?… Se olisi siksi liian myöhään.
Herra Wolodyjowski kuunteli hetken aikaa tarkasti.
— Se on hälyytyssoitto! — sanoi hän. Sitten hän ajoi miehistön luo ja kysyi:
— Tietääkö kukaan, mikä kylä on tuolla suunnalla?
— Klawany, herra eversti! — vastasi eräs Gosciewiczeista. — Meidän on ollut tapana ajaa sinne potaskaa.
— Kuuletteko kellonsoittoa?
— Kuulemme! Jotakin tavatonta on tapahtumassa. Michal Wolodyjowski viittasi kädellään, ja samassa kajahti hiljainen torventoitotus keskellä metsäin syvää rauhaa. Lippukunta läksi liikkeelle.