— Mene hirteen maineinesi, sillä ei se mihinkään muuhunkaan kelpaa, enemmän kuin meidänkään maineemme!
— Mutta kenen syy, jollei teidän. Muistapas vain, Kokoszko, että Orszassa minä teidän tähtenne sain pahan maineen, minkä tähden minua haukuttiin ja pisteltiin.
— Entä kuka raastoi herra Tumgratia pakkasessa hevoseen sidottuna? Ja kuka tappoi virkamiehen, joka kysyi: käydäänkö Orszassa jo kahdella jalalla vaiko neljällä vielä? Kuka piteli Wyzinskeja niin pahasti, että haavoja saivat? Kuka hajoitti maapäivät Orszassa?
— Maapäivät minä hajoitin, mutta se on orszalaisten ja minun välinen asia. Herra Tumgrat antoi minulle anteeksi, ennenkuin heitti henkensä, ja mitä muuhun tulee, niin sanon, että viattominkin voi joutua kaksintaisteluun.
— Enpä ole vielä luetellut kaikkia syntejäsi; sotaoikeudessakin sinua kaksi juttua odottaa.
— Ei minua, vaan teitä, sillä vain sen verran on minussa syytä, että annoin teidän vorota rauhallisia kansalaisia. Mutta mitäpä tuosta! Muista pitää kitasi kiinni, Kokoszko, ja olla Oleńkalle mitään virkkamatta niin kaksintaisteluista kuin muotokuvien pommituksesta ja tytöistä. Jos jotakin käy ilmi, työnnän syyn teidän niskoillenne. Väelle olen jo sanonut ja tytöille myöskin, että niskat nitistän nurin, jos hiiskuvat sanallakaan.
— Mene suohon, Jendrus, koska noin neitoasi pelkäät! Orszassa sinä olit aivan toisenlainen. Näenpä jo surullisen loppusi, kuinka sinä kiltisti tulet kulkemaan talutusnuorassa.
— Typeryyksiä latelet, Kokoszko! Mutta mitä Oleńkaan tulee, niin saatpa nähdä, ettet tiedä, miten pysyt jaloillasi hänet nähdessäsi, sillä sellaista naista et ole ikänäsi tavannut. Mikä hyvää on, sitä hän ylistää, mutta mikä on pahasta, sen hän tuomitsee; hänen omat hyveensä ovat hänen mittapuunsa, ja sellaiseksi on everstivainaja hänet kasvattanut. Jos sinä hänen edessään päästät ritarillisen mielikuvituksesi valloilleen ja innostut kehaisemaan rikkoneesi lakia, niin häpeälle joudut, sillä hän sanoo siihen heti, että niin ei saa kunnon kansalainen menetellä, koska se on turmioksi isänmaalle… Niin hän sanoo, ja sinusta tuntuu kuin olisit saanut vasten kuonoasi, ja ihmettelet, ettet ennemmin ollut sitä käsittänyt… Hyi olkoon, kuinka olemme eläneet, ja nyt meidän täytyy katsoa itse hyvettä ja viattomuutta suoraan silmiin… Pahinta ovat ne tytöt…
— Eikös mitä, eivät ne niinkään pahinta olleet. Mutta kuulin, että lähiseudun taloissa pitäisi olla sellaisia tyttäriä kuin hunaja ja mesi… eikä pahasti äksyjä.
— Kuka niin sanoi? — kysyi Kmicic innokkaasti.