Zagloba oli käynyt levottomammaksi.
— Kunhan meidän vain ei olisi käynyt huonosti?
— Kuinka voi setä, joka on vanha soturi, mitään sellaista ajatella? Jos olisi huonosti käynyt, niin tästä olisivat sivu paenneet…
— Se on totta, se… Kyllä sinussa on sentään järkeä…
— Eikö setä kuule kavioitten kapsetta? Hitaasti ajavat. Ovat kaiketi lyöneet ruotsalaiset viimeiseen mieheen.
— Kunpa vain olisivat meidän miehiä? Ajanko katsomaan? Mitä arvelet?
Ja herra Zagloba ripusti miekkansa vyöhön, otti pistolin käteensä ja läksi. Pian hän äkkäsikin mustan jonon, joka hitaasti lähestyi tietä pitkin. Joukosta kuului ääniä.
Joukon etupäässä ajoi muutamia miehiä, jotka olivat joutuneet keskenään äänekkääseen keskusteluun. Zagloba tunsi Wolodyjowskin äänen, joka sanoi:
— Urhoollisia poikia! En tiedä, millaista jalkaväki on, mutta ratsuväki on varmasti oivallista!
Zagloba kannusti hevostaan.