VIIDES LUKU.
Liettuassa alkoi nyt kansalaissota. Onnettomuuden määrää lisäsivät ulkonaiset viholliset ja yhä itsepintaisempi sota ukrainalaisia vastaan.
Liettuan säännöllisissäkin oloissa perin pienet joukot jakautuivat nyt kahteen leiriin. Toiset, pääasiallisesti muukalaiset joukot, jäivät Radziwillin puolelle, toiset, jotka olivat julistaneet hetmanin petturiksi, vastustivat ase kädessä liittoa Ruotsin kanssa, mutta olivat ilman johtajaa ja toimintasuunnitelmaa. Näitten johtajaksi olisi mainiosti sopinut Vitebskin vojevoda, mutta hän oli paraikaa kiinni Bychowia puolustamassa eikä sentähden voinut asettua johtamaan liikettä Radziwillia vastaan.
Sillävälin Liettuan viholliset, jotka pitivät jo maata omanaan, alkoivat keskenään vaihtaa vihamielisiä ajatuksia. Heidän eripuraisuutensa olisi voinut pelastaa valtakunnan eheänä, mutta ennenkuin välit heidän kesken kehittyivät aseelliseksi otteluksi, vallitsi Liettuassa hirvittävä sekamelska. Radziwill, joka oli laskelmissaan sotajoukkoon nähden pettynyt, päätti väkivalloin pakottaa maan kuuliaisuuteen.
Tuskin oli herra Wolodyjowski Klawanin taistelun jälkeen päässyt joukkoineen Poniewieźiin saakka, kun hän sai kuulla Mirskin ja Stankiewiczin lippukuntien hajaantumisesta. Osa näistä lippukunnista oli väkisin liitetty Radziwillin joukkoihin, loput joko lyöty maahan tai hajoitettu kaikkiin tuuliin. Jäännöksiä harhaili yhä pienin joukoin metsiä ja kyliä pitkin etsien paikkaa, minne asettua suojaan hetmanin kostolta.
Joka päivä liittyi pakolaisia Wolodyjowskin joukkoihin tuoden tietoja asiain kehityksestä.
Tärkein näistä tiedoista oli se, joka kertoi Podlasiessa, Bielastokissa ja Tykocinissa alkaneesta vakituisen sotaväen kapinasta. Moskovalaisten joukkojen vallattua Vilnon näitten joukkojen oli määrä puolustaa rajaa, mutta saatuaan kuulla hetmanin petoksesta ne tekivät liiton everstien Horotkiewiczin ja Jakob Kmicicin, Radziwillin uskotun, Andrzejn sedän, johdolla. Jälkimmäisen nimi herätti kaikkialla sotilaspiireissä vihaa. Juuri hän oli ollut ennen muita syypää Stankiewiczin ja Mirskin lippukuntain perikatoon, sillä hän oli armotta ammuttanut kaikki vangiksi joutuneet. Hetmani luotti häneen sokeasti ja oli äskettäin lähettänyt hänet Niewiarowskin lippukuntaa vastaan, joka ei ollut seurannut everstinsä esimerkkiä eikä osoittanut kuuliaisuutta.
Tästä syystä herra Wolodyjowski kutsui asetoverinsa neuvotteluun ja sanoi heille:
— Mitä sanoisitte, hyvät herrat, jos me sen sijaan, että lähtisimme Bychowiin Vitebskin vojevodan avuksi, rientäisimmekin Podlasieen liittoon yhtyneitten lippukuntain luo?
— Kuin minun suustani! — sanoi Zagloba. — Siellä tulemme olemaan kuin kotona.