Radziwill lähetti heti kuriireja selittämään, miten kaikki oli tapahtunut, mutta hänen ylpeä sielunsa oli haavoittunut. Hän, jonka sana vielä äskettäin oli ollut tämän Ruotsia paljon suuremman maan lakina, hän, joka puolella omaisuudellaan olisi voinut ostaa kaikki Ruotsin ylhäiset, hän, joka vastusti itse kuningasta ja piti itseään monarkin arvoisena, hän oli nyt pakotettu kuuntelemaan ruotsalaisen kenraalin nuhteita ja nöyryyttävää moitetta. Tosin kyllä tuo kenraali oli kuninkaan sukulainen, mutta eihän itse kuningaskaan ollut mikään muu kuin Jan Kasimirille oikeuden ja veren perusteella kuuluvan valtaistuimen anastaja!
Ennen kaikkea kohdistui hetmanin raivo niihin, jotka olivat syypäät tähän nöyryytykseen, ja hän vannoi tallaavansa maahan herra Wolodyjowskin, kaikki tämän everstit ja koko laudalaisen lippukunnan. Ja hetmani ryhtyi hyökkäykseen heitä vastaan, ja niinkuin metsästäjät ympäröivät hongikon piirittääkseen suden pesän, niin hänkin piiritti vihollisensa ja alkoi ahdistaa heitä hellittämättä.
Silloin saapui hänen tietoonsa viesti, että Kmicic oli lyönyt
Niewiarowskin lippukunnan ja liittänyt osan vankeja omiin joukkoihinsa.
Hetmani vaati heti lähettämään osan sotavoimista hänelle.
»Miehet», — kirjoitti hän Kmicicille, — »joitten elämästä sinä niin huolehdit, etenkin Wolodyjowski ja ne muut kuljeksivat, ovat karanneet, matkalla Birźeen. Lähetin tahallani heidän matkaansa kaikkein typerimmän upseerin, jotteivät he voisi häntä käännyttää, mutta hänkin joko petti tai tuli petetyksi. Nyt on Wolodyjowskin hallussa koko laudalainen lippukunta, ja häneen yhtyy paljon karkureita ja pakolaisia. Klawanyn luona he löivät 120-miehisen ruotsalaisen joukkueen ja levittivät sitten huhua, että se tehtiin muka meidän käskystämme, minkä johdosta meidän ja Pontus de la Gardien välillä on ilkeätä väärinkäsitystä. Koko asia voi ajautua karille noitten petturien tähden, jotka ilman sinun vastalausettasi olisivat varmasti päänsä menettäneet. Näin meidän hyväsydämisyytemme nyt palkitaan. Mutta toivomme kuitenkin, että he kohta saavat ansaitun palkkansa. Olemme saaneet tietää, että miekankantaja Billewiczin luo kokoontuu aatelisia, jotka ovat salaliitossa meitä vastaan; heidän toimensa on tuhottava. Lähetä meille ratsuväkeä, mutta pidätä Kiejdanyssa jalkaväki puolustamassa linnaa ja kaupunkia, sillä niiltä pettureilta voi odottaa mitä hyvänsä. Aja itse, otettuasi myötä muutamia kymmeniä ratsumiehiä, Billewiczien luo ja tuo miekankantaja ja hänen sukulaisneitonsa sinne. Tämä ei ole tarpeen ainoastaan sinun, vaan meidänkin tähtemme, sillä se, jonka käsissä he ovat, on Laudan herra; Wolodyjewskin esimerkkiä seuraten nousevat näet Laudan aateliset meitä vastaan. Sinun sedälläsi Jakobilla on suuri vaikutusvalta heihin; kirjoita hänelle, jos luulet kirjeellä voivasi taivuttaa hänet meidän puolellemme.
Pysyen sinulle yhä suosiollisena toivotamme sinulle Jumalan armoa.»
Luettuaan kirjeen Kmicic sydämestään iloitsi, että everstien oli onnistunut paeta ruotsalaisten käsistä — kunpa he voisivat paeta Radziwillin satimesta! — mutta siitä huolimatta hän täytti ruhtinaan kaikki käskyt.
»Minä en tule käyttämään väkivaltaa muussa kuin äärimmäisessä tapauksessa», — ajatteli hän, — »enkä millään muotoa loukkaa Oleńkaa. Sitäpaitsi, se ei ole minun tahtoni, vaan ruhtinaan käsky! Oleńka vastaanottaa minut epäystävällisesti, sen tiedän, mutta aikaa voittaen hän tulee vakuutetuksi vilpittömistä aikomuksistani, etten ole isänmaata vastaan, vaan päinvastoin sen puolesta ja sentähden palvelen Radziwillia.»
Näissä mietteissään hän ahersi varustusten vahvistamiseksi Kiejdanyssa, josta oli tuleva hänen Oleńkansa asuinkaupunki.
Sillävälin herra Wolodyjowski vältteli hetmania, ja hetmani ajoi Wolodyjowskia takaa kuin myrsky. Michal-herralla ei ollutkaan liikoja tiloja, sillä Birźestä läheni huomattavia ruotsalaisia joukkoja etelää kohti, idässä oli tsaarin väkeä ja Kiejdanyn tiellä väijyili hetmani.
Herra Zagloba oli tyytymätön tällaiseen asiain tilaan ja kääntyi yhä useammin Wolodyjowskin puoleen kysyen: