Michal Wolodyjowskin onneksi yö ja myrsky rankkasateineen häiritsivät hyökkäystä. Piiritettyjen hallussa ei ollut kuin muutama tynnyrin ala vesikkopensaston peittämää niittymaata Radziwillin joukkojen puoliympyrän ja jokea vartioivain skottilaisten välillä.
Aamun tullen, kun päivän sarastus tuskin valaisi puitten latvoja, hyökkäsivät ruhtinaan joukot joelle saakka, mutta pysähtyivät siihen hämmästyneinä.
Wolodyjowski oli kadonnut kuin maan alle, eikä pensastosta löytynyt ainoatakaan elävää sielua.
Itse hetmanikin ihmetteli kovasti. Mutta kyllä sitten joen kahluupaikkaa vartioivat upseerit saivat kuulla kunniansa. Vihan aiheuttama hengenahdistus kävi niin voimakkaasti ruhtinaan kimppuun, että pelättiin hänen heittävän henkensä. Kaksi upseeria sai hengellään maksaa Wolodyjowskin katoamisen, mutta vihdoin Ganchoff sai ruhtinaan vakuutetuksi siitä miten peto oli paennut satimesta.
Saatiin selville, että Wolodyjowski oli yön pimeyttä ja sadetta hyväkseen käyttäen ajanut joukkoineen jokeen ja uinut myötävirtaa ruhtinaan oikean, jokeen saakka ulottuvan sivustan ohi. Muutamat nähtävästi vatsaa myöten joen saveen takertuneitten hevosten jäljet osoittivat, missä Wolodyjowski oli noussut oikealle rannalle.
Kauempana näkyneistä jäljistä saattoi päättää, että hän oli täyttä laukkaa ajanut Kiejdanyyn päin. Tästä hetmani teki heti sen johtopäätöksen, että hän tahtoi päästä Horotkiewiczin ja Jakob Kmicicin kanssa yhteyteen.
Mutta kuka tietää, eikö hän Kiejdanyn ohi ajaessaan polttaisi kaupunkia tai hyökkäisi ryöstämään linnaa?
Kauhea pelko kouristi ruhtinaan sydäntä, sillä suurin osa ruhtinaan rahastoa ja arvoesineitä oli Kiejdanyssa. Andrzej Kmicicin oli määrä varustaa kaupunki jalkaväellä, mutta jollei hän sitä ole tehnyt, voi varustamaton linna helposti joutua rohkean everstin saaliiksi. Radziwill ei edes epäillyt, että Wolodyjowskilta puuttuisi rohkeutta hyökätä ruhtinaan hallituskaupunkiin. Ja jos hän oli alkuyöstä pujahtanut pois, olihan nyt jo ainakin kuuden tunnin matkan päässä.
Joka tapauksessa oli nyt mitä pikimmin riennettävä Kiejdanyn avuksi. Ruhtinas jätti jalkaväen ja ajaa karahdutti koko ratsuväkensä kanssa eteenpäin.
Saavuttuaan Kiejdanyyn ruhtinas ei tavannut siellä Kmiciciä. Kaikki oli rauhallista. Radziwillin käsitys nuoresta everstistään kasvoi yhä hänen nähdessään tämän toimesta tehdyt vallit ja niillä kenttätykkejä. Vielä samana päivänä hän tarkasti ne yhdessä Ganchoffin kanssa ja sanoi illalla tälle: