— Aateliset ja talonpojat. Mutta he eivät tule rajoittumaan ruotsalaisiin, vaan lyövät toisuskoisetkin, koska pitävät heitä syynä kaikkeen ja sanovat, että me olemme menneet vihollisen puolelle ja kutsuneet sen tänne.
— Kysymyksessä on veljemme Boguslaw. En tiedä, tuleeko hän aikoihin siellä Podlasiessa liittolaisten kanssa.
— Kysymyksessä on Liettua ja sen pitäminen kuuliaisena.
Ruhtinas alkoi astella lattiata pitkin ja virkkoi:
— Jospa saisimme Horotkiewiczin ja Jakob Kmicicin jotenkuten käsiimme… He saattavat löytää maatiloilleni, ryöstää ja hävittää ne jättämättä kiveä kiven päälle.
— Eiköhän olisi ryhdyttävä neuvottelemaan kenraali Pontus de la Gardien kanssa siitä, että hän lähettäisi tänne mahdollisimman paljon sotaväkeä siksi aikaa kuin me olemme Podlasiessa?
— Pontuksen kanssa?… — Ei ikänä! — vastasi Radziwill veren syöstessä päähän. — Jos kenen kanssa neuvotteluihin ryhdymme, niin itse kuninkaan. Meidän ei tarvitse välittää palvelijoista silloin, kun voimme kääntyä itse isännän puoleen. Jos kuningas antaisi Pontukselle käskyn lähettää käytettäväkseni kaksituhatta ratsumiestä, niin se vielä kävisi päinsä… mutta Pontusta minä en ikänä tule pyytämään. Pitäisi lähettää joku kuninkaan luo aloittamaan neuvotteluja.
Ganchoffin laihat kasvot punastuivat, silmät alkoivat palaa.
— Jos teidän ylhäisyytenne käskisi…
— Niin te lähtisitte, sen tiedän, mutta pääsisittekö perille saakka, se on toinen seikka se. Te olette saksalainen, eikä ole vieraalle vaaratonta painua keskelle kapinoivaa maata. Kuka tietää, missä kuningas tällä hetkellä on ja missä hän on viikon tai kuukauden kuluttua? Sitäpaitsi on turhaa ajatella, että te sinne lähtisitte, koska matkalle on saatava mies huomatusta puolalaisesta suvusta, jotta kuningas uskoisi, ettei koko aatelisto ole minua hylännyt.