— Palkitkoon Jumala teitä siitä, että saavuitte tänne pelastamaan minut. Varmasti me vielä tapaamme toisemme jollakin taistelutanterella.
— Voikaa hyvin!
— Onnea matkalle!
Ja he alkoivat syleillä toisiaan. Sitten upseerit vuoron mukaan sanoivat hyvästi Aleksandra neidille.
— Te tapaatte Bielowiezissä vaimoni ja poikani… Tervehtikää heitä ja voikaa hyvin, — sanoi Jan Skrzetuski.
— Ja muistakaahan joskus sotilasta, joka, vaikka hänellä ei ollutkaan onnea voittaa teitä, mielellään soisi teille taivaan ilot! — lisäsi Wolodyjowski.
Sitten seurasi muitten vuoro. Viimeisenä lähestyi Zagloba.
— Ottakaa, vieno kukkanen, vanhankin siunaus! Tervehtikää puolestani rouva Skrzetuskaa ja minun poikapalleroisiani. Kelpo poikia!
Vastauksen sijaan Oleńka otti hänen kädestään kiinni ja painoi sen ääneti huulilleen.