Samana yönä, kaksi tuntia sen jälkeen kuin Wolodyjowski joukkoineen oli lähtenyt, saapui itse Radziwill sotajoukkonsa saattamana Billewiczin kartanolle. Ruhtinas oli lähtenyt tapaamaan Kmiciciä peläten tämän voivan joutua Wolodyjowskin käsiin. Saatuaan kuulla mitä oli tapahtunut, hetmani otti miekankantaja Billewiczin ja Oleńkan mukaansa ja palasi Kiejdanyyn.
Hetmani oli kovasti kiihdyksissään miekankantajan antamista tiedoista. Tämä kertoili näet kaikesta laveasti kääntääkseen siten pois itsestään julman magnaatin huomion. Hän ei uskaltanut edes vastustaa Kiejdanyyn lähtöä ja iloitsi sydämessään, kun myrsky oli tauonnut niin vähällä. Sitäpaitsi Radziwillilla, vaikka hän epäilikin miekankantajaa salakavalista vehkeistä, oli nyt paljon huolia, eikä hän senkään tähden tahtonut muistella asiaa sen enempää.
Wolodyjowskin pako saattoi kokonaan muuttaa olosuhteet Podlasiessa. Horotkiewicz ja Jakob Kmicic, jotka siellä seisoivat hetmania vastaan kapinoivain joukkojen etupäässä, olivat oivallisia sotilaita, mutta vailla vaikutusvaltaa, minkätähden koko kapinallisten yhtymällä oli vähäinen merkitys. Mutta nyt Wolodyjowskin seurassa pääsivät pakoon sellaiset miehet kuin Mirski, Stankiewicz ja Oskierka, puhumattakaan pienestä ritarista itsestään, jotka kaikki olivat erinomaisia ja yleisesti kunnioitettuja upseereja. Podlasiessa oli tosin ruhtinas Boguslaw, joka hovin lippukuntien avulla piti puoliaan konfederaatteja vastaan, odottamassa apujoukkoja enoltaan vaaliruhtinaalta. Mutta vaaliruhtinas viivytteli, ja sillävälin kasvoi kapinallisten lukumäärä kasvamistaan.
Jonkin aikaa hetmani ajatteli jo lähteä itse Podlasieen lyödäkseen yhdellä iskulla kapinalliset, mutta hänen lähtöään esti kuitenkin pelko, että heti kun hän jalallaan astuu ulkopuolelle Samogitian, koko maa nousee ja saa Radziwillin arvon ruotsalaisten silmissä laskeutumaan nollaan saakka. Hänen viimeiseksi suunnitelmakseen jäi näin ollen jättää koko Podlasie omiin hoteisiinsa ja kutsua ruhtinas Boguslaw takaisin Samogitiaan.
Se olikin välttämättömän tarpeellista, sillä toiselta puolelta kuului pahoja huhuja Vitebskin vojevodan toimenpiteistä. Hetmani oli yrittänyt tehdä sovintoa hänen kanssaan, mutta vojevoda Sapieha oli lähettänyt kirjeet takaisin ilman vastausta. Kerrottiin hänen myyvän mitä suinkin voi, sulattavan omistamansa hopeat rahoiksi, panttaavan kallisarvoisia mattoja juutalaisille, vuokraavan pois maatilojaan ja kokoavan joukkoja.
Hetmani, joka oli luonteeltaan saita ja aineellisiin uhrauksiin nähden sangen tarkka, ei ottanut uskoakseen sitä, että joku uhraisi koko omaisuutensa isänmaan onneksi, mutta pian hän tuli vakuutetuksi siitä, että asianlaita niin todella oli, sillä Sapiehan joukot kasvoivat päivä päivältä. Niihin liittyi pakolaisia, aatelisia, isänmaanystäviä, Radziwillin vihamiehiä, vieläpä, mikä pahempi, hänen entisiä ystäviään ja, mikä kaikkein pahinta, hänen omia sukulaisiaan.
Näin huojui perustuksillaan se rakennus, minkä Janusz Radziwill oli ylpeillen rakentanut. Tarkoitus oli ollut saada koko valtakunta mahtumaan tuohon rakennukseen, mutta nyt kävikin ilmi, ettei se voinut käsittää edes koko Samogitiaa.
Asema huononi yhä. Vitebskin vojevodaa vastaan olisi Radziwill voinut kutsua ruotsalaista sotaväkeä, jota tulvi yhä laajemmalti yli maan, mutta se olisi ollut oman voimattomuutensa tunnustamista. Sitäpaitsi oli hetmanin suhde ruotsalaisten ylipäällikköön Klawanyn taistelun jälkeen sangen kireä, mistä kiitos Zagloballe, eikä se kaikista selityksistä huolimatta juuri parantunut.
Lähtiessään auttamaan Kmiciciä oli hetmani toivonut voivansa ottaa vangiksi Wolodyjowskin, mutta sekin toivo oli pettänyt, ja synkkänä palasi hän nyt Kiejdanyyn. Häntä ihmetytti se, ettei tavannut Kmiciciä matkalla Billewiczin kartanosta, mikä johtui siitä, että Andrzej-herra, jonka rakuunat Wolodyjowski oli siepannut mukaansa, palasi yksin ja oikaisi metsien kautta.
Vietettyään koko yön hevosen selässä ja palattuaan seuraavana päivänä puolipäivän tienoissa joukkoineen Kiejdanyyn hetmani ensi töikseen tiedusteli Kmiciciä. Sanottiin tämän palanneen, mutta ilman rakuunoita. Tämän hetmani jo tiesikin, mutta hän oli utelias Kmicicin omasta suusta kuulemaan selityksen matkasta ja käski heti kutsua miehen luokseen.