— Hän ansaitsee molemmat… Jollei hän voi meitä pelastaa, olemme hukassa…
— Hän on meille läheisempi kuin Jan Kasimir, sillä hän on meidän vertamme!
Radziwill kuunteli ahnaasti näitä ajatuksia, jotka joko pelosta tai liehakoimishalusta lausuttiin, eikä kiinnittänyt sen enempää huomiota siihen, että vaaran hetkellä niiden lausujat ensimmäisinä olisivat valmiit jättämään hänet. Hän antoi näitten lausuntojen huumata ja pettää itseään ja omaatuntoaan ja toisti ajatuksissaan kuulemiaan sanoja, jotka hänen mielestään parhaiten todistivat hänen menettelytapansa oikeudenmukaisuutta:
— Extrema necessitas extremis nititur rationibus! [Äärimmäinen pakko turvautua äärimmäisiin keinoihin] Kulkiessaan erään suurenpuoleisen aatelismies ryhmän ohi hän kuuli herra Jurzycin huulilta sanat: »Hän on meille läheisempi kuin Jan Kasimir!» — ja samassa hänen kasvonsa kirkastuivat kokonaan. Pelkkä hänen ja kuninkaan vertaaminen keskenään hiveli hänen ylpeyttään, ja lähestyen herra Jurzycia hän sanoi:
— Oikeassa olette, arvoisa veli, sillä Jan Kasimirissa on yhtä kannua verta kohti vain kortteli liettualaista, mutta minun suonissani on ainoastaan liettualaista verta. Jos tähän saakka kortteli on merkinnyt enemmän kuin kannu, niin teistä, arvoisat veljet, riippuu, saako sellainen jatkua.
— Me olemme valmiit juomaan teidän ylhäisyytenne maljan vaikka kannusta! — vastasi herra Jurzyc.
— Se sattui aivan ajatuksiini! Pitäkää hauskaa, arvoisat veljet! Olisin mielelläni kutsunut vaikka koko Liettuan tänne.
— Siinä tapauksessa sitä olisi pitänyt silpoa vielä enemmän, — sanoi herra Szczaniecki Dalnowista, muuan rohkea ja teräväpäinen mies, jonka kieli oli yhtä pureva kuin hänen miekkansakin.
— Mitä te sillä tarkoitatte? — kysyi ruhtinas katsoen häneen tutkivasti.
— Että teidän ylhäisyytenne sydän on laajempi Kiejdanya.