Sillävälin nousi juhlan mieliala.
Alussa oli kaikista tuntunut niin painostavalta, mutta sitä mukaa kuin maljat tyhjenivät, nousi mielikuvitus ja puheen sorina kasvoi.
Vihdoin nousi ruhtinas paikaltaan.
— Hyvät naiset ja herrat; pyydän saada sanoa sanan.
— Ruhtinas tahtoo puhua!… Ruhtinas tahtoo puhua!… — huudettiin eri puolilla.
— Ensimmäisen maljan juon hänen ylhäisyytensä Ruotsin kuninkaan terveydeksi, kuninkaan, joka auttaa meitä vihollisiamme vastaan ja hallitsee tätä maata, kunnes rauha on palannut. Nouskaa, hyvät herrat, sillä tämä malja on juotava seisten.
Vieraat, lukuunottamatta naisia, nousivat ja tyhjensivät maljan, mutta ilman huudahduksia, ilman innostusta. Herra Szczaniecki supatti jotakin naapureilleen, jotka purivat hammastaan, jotteivät remahtaisi nauramaan; nähtävästi hän oli sanonut jotakin pilkallista Ruotsin kuninkaasta.
Vasta kun ruhtinas kohotti toisen maljan »rakkaitten vieraitten» kunniaksi, jotka olivat saapuneet aina kaukaisilta seuduilta saakka Kiejdanyyn osoittamaan luottamustaan ruhtinaan aikomuksille, vasta silloin vastattiin hänelle äänekkäästi:
— Kiitoksia! Kiitoksia paljon!
— Ruhtinaan malja!