Milloin hänestä tuntui, että hän rakastaa tuota tyttöä, jonka vieressä istui, milloin hän sitävastoin vihasi häntä niin julmasti, että olisi vaikka surmannut hänet ja itsensä samalla.
Hän oli sotkeutunut niin pahasti tämän elämän lankoihin, että hänenlaisensa luonteen ainakin oli peräti vaikeata niistä selviytyä. Hän tunsi olevansa kuin paulaan joutunut petoeläin, joka ei päässyt siitä irti.
Juhlan rauhaton ja synkkä mieliala ärsytti häntä. Hänestä kaikki tuntui ihan sietämättömältä.
Mutta juhlan mieliala yhä vain synkkeni. Läsnäolijoista tuntui siltä, kuin katto heidän yläpuolellaan olisi ollut lyijyä.
Samassa astui uusi vieras saliin. Kun ruhtinas huomasi tulijan, huusi hän:
— Kas! Herra Suchaniec veljeni Boguslawin luota! Kaiketi on teillä kirjeitä minulle?
Tulija kumarsi syvään.
— On, teidän ylhäisyytenne. Tulen suoraa päätä Podlasiesta.
— Antakaahan kirjeet minulle ja istuutukaa itse pöytään. Hyvät vieraani suovat anteeksi, että luen kirjeet tässä, vaikka istummekin illallispöydässä, sillä saattavathan kirjeet sisältää uutisia, jotka voin heti kertoa. Herra marsalkka, olkaa hyvä ja pitäkää huolta lähetistä!
Näin sanoen ruhtinas otti herra Suchaniecilta tukun kirjeitä ja alkoi kiireimmiten murtaa sinettejä. Läsnäolijat katsoivat uteliaina ruhtinaan kasvoihin koettaen niistä arvailla kirjeitten sisällystä. Ensimmäinen ei nähtävästi sisältänyt mitään hyvää, koska ruhtinaan kasvoille nousi puna ja silmiin vihan välke.