— Arvoisat veljet! — huudahti hetmani. — Ruhtinas Boguslaw ilmoittaa minulle, että ne, jotka tahtoivat ruveta neuvotteluihin eivätkä halua lähteä vihollista vastaan Vilnoon, ryöstävät nyt minun maatilojani Podlasiessa. He käyvät mieluummin sotaa akkain kanssa maalla!… Ovat nekin ritareita!… No, mitäpä tuosta. Kyllä heille vielä näytetään!…
Sitten hän otti toisen kirjeen. Tuskin hän oli avannut sen ja silmäillyt sitä, kun hänen kasvonsa kirkastuivat ja niille nousi voiton ja ilon hymy.
— Sieradzin vojevodakunta on alistunut ruotsalaisten ylivaltaan! — huusi hän. — Se on seurannut Suur-Puolan esimerkkiä ja asettunut Kaarle Kustaan suojeluksen alaiseksi.
Ja hetken kuluttua hän jatkoi:
— Tässä on viimeinen posti! Hyviä uutisia, arvoisat veljet! Jan Kasimir on lyöty Widowan ja Kamowin luona!… Hänen sotajoukkonsa luopuu hänestä!… Itse hän vetäytyy Krakovaan päin. Ruotsalaiset seuraavat häntä. Veljeni kirjoittaa, että Krakovankin täytyy antautua!
— Iloitkaamme, hyvät herrat! — sanoi herra Szczaniecki omituisella äänellä.
— Niin, iloitkaamme! — toisti hetmani kiinnittämättä huomiota herra
Szczanieckin äänen sävyyn.
Ja ruhtinaan koko olemus alkoi huokua iloa, hänen kasvonsa muuttuivat tuossa tuokiossa nuorekkaiksi, silmät loistivat. Innostuksesta vapisevin käsin hän mursi viimeisen kirjeen sinetin, silmäili, loisti kuin aurinko ja huudahti:
— Varsova on vallattu!… Eläköön Kaarle Kustaa!
Nyt vasta ruhtinas huomasi, että se vaikutus, minkä nämä uutiset olivat vieraihin tehneet, oli aivan toinen kuin hänen omansa. Kaikki istuivat ääneti ja katsoivat toisiaan epäröiden. Kuka rypisti kulmakarvojaan, kuka peitti kasvot käsillään. Eivät hetmanin hovilaiset eivätkä edes kaikkein heikkoluontoisimmatkaan rohjenneet jakaa iloa ruhtinaan kanssa Varsovan valloituksen, Krakovan vastaisen antautumisen ja toinen toisensa jälkeen vihollisen haltuun joutuneitten vojevodakuntien menetyksen johdosta. Jotakin kaksinaamaista oli siinä tyytyväisyydessä, jolla valtakunnan puolen sotavoiman päällikkö ja yksi sen kaikkein huomattavimmista arvohenkilöistä ilmoitti maata kohdanneista onnettomuuksista. Ruhtinas huomasi, että tätä mielialaa oli muutettava.