— Minä ymmärrän sinua vallan hyvin. Ole huoletta, minä en päästä ketään heidän luokseen enkä myöskään heitä mihinkään. Piakkoin tulee täällä olemaan ulkomaalaisia sotureita tulvillaan ja sentähden jonkinverran epävarmaa… Mutta minä lähetän tytön ruhtinattaren luo Taurogiin, Tilsitin läheisyyteen… Ole rauhassa, hyvä Andrzej!… Mutta lähdekin nyt varustamaan itseäsi matkalle ja tule sitten syömään kanssani päivällistä…
Kmicic kumarsi ja poistui. Radziwill hengitti vapaammin. Hän iloitsi Kmicicin lähdöstä. Ruhtinaalla oli vallassaan hänen lippukuntansa ja nimensä; miehestä hän vähemmän välitti.
Kmicic saattoi lähettiläänä tehdä hänelle suuria palveluksia, vaikka hänen läsnäolonsa olikin ollut ruhtinaalle rasitukseksi. Hetmanista tuntui varmemmalta pitää hänet etäällä kuin läheisyydessään. Kmicicin hurja mieli ja tulisuus saattoi milloin hyvänsä aiheuttaa Kiejdanyssa yhteentörmäyksen heidän välillään ja molemmille hyvin vaarallisen käänteen asiain kulussa, mutta hänen lähtönsä esti kaiken sen.
— Lähde kauas, sinä hurja paholainen, ja palvele minua koreasti! — mutisi ruhtinas silmäillen oveen, joka juuri oli sulkeutunut orszalaisen lipunkantajan jälkeen.
Sitten ruhtinas kutsui palvelijan luokseen ja antoi tälle käskyn, että
Ganchoffin oli tultava hänen luokseen.
— Sinä otat huostaasi Kmicicin lippukunnan ja koko ratsuväen ylipäällikkyyden. Kmicic lähtee matkalle.
Iloinen ilme vilahti Ganchoffin kasvoilla.
Uskottu tehtävä oli mennyt häneltä sivu suun, mutta sen sijaan hän oli saanut odottamattoman ylennyksen.
— Uskollisesti palvelemalla tahdon palkita teidän ylhäisyytenne armon, — vastasi Ganchoff ja jäi ääneti odottamaan.
— Mitä vielä tahdot sanoa? — kysyi ruhtinas.