— Hevoset ja miehet ovat valmiina linnan pihalla…
Vääpeli läksi, mutta upseerit tyhjentelivät vielä maljoja, vaikka Kmicic joi vähemmän kuin miltä näytti. Viini ei hänestä maistunut nyt hyvältä, ei noussut päähän eikä tehnyt iloiseksi. Toiset sitävastoin olivat jo aika rattoisalla tuulella.
— Arvoisa eversti! — puuttui Ganchoff puheeseen, — suositelkaa minua ruhtinas Boguslawille… Suurenmoinen ritari… jonka vertaista ei löydy koko valtakunnassa. Kun saapuu hänen hoviinsa, niin on kuin saapuisi itse Ranskaan. Toista kieltä ja toisia tapoja siellä oppii paremmin kuin itse kuninkaan kartanossa.
— Muistan ruhtinas Boguslawin Beresteczkon taistelusta, — virkkoi Charlamp. — Hän komensi rakuunarykmenttiä, joka suoritti sekä ratsu- että jalkaväen palvelusta ranskalaiseen tapaan. Upseerit olivat suurimmaksi osaksi ranskalaisia, lukuunottamatta muutamia hollantilaisia, ja miehistössäkin oli paljon ranskalaisia. Ja sellaisia keikareita kuin he olivat kaikki tyynni! He tuoksuivat niin kovasti, että olisi apteekissa luullut olevansa. Taistelussa he kaatoivat miehiä kovasti, mutta niin kohteliaita he olivat, että keskellä veristä taistelun tuoksinaa he, kun olivat iskeneet aseensa viholliseen, sanoivat: Pardonnez moi! [Suokaa anteeksi!] Ja ruhtinas Boguslaw ratsasti heidän riviensä lomitse nenäliina kierrettynä miekankahvan ympäri ja hymyili aina pahimmissakin paikoissa ja vaarallisimmillakin hetkillä, sillä sellainen on tapa Ranskassa. Hänen kasvonsa olivat maalatut ja kulmakarvansa mustatut, minkä johdosta vanhat, äreät sotakarhut haukkuivat häntä parittelijattareksi. Heti taistelun tauottua toivat palvelijat hänelle uuden, siistin, röyhelöisen kauluksen ja kiersivät hänen tukkansa tupeille, niin että se sitten valui alas somina kiehkuroina. Mutta urhoollinen herra se on, ja ensimmäisenä ja pahimpaan tuleen hän aina ryntäsi.
— Niin, niin! — sanoi Ganchoff. — Merkillisiä asioita saatte nähdä ja itse Ruotsin kuningasta, tuota maailman suurinta soturia, nimittäin meidän ruhtinaamme jälkeen, saatte katsoa ihan silmästä silmään.
— Ja herra Czarnieckin saatte tavata, — lisäsi Charlamp. — Hänestä puhutaan yhä enemmän.
— Herra Czarniecki on Jan Kasimirin puolella ja siis meidän vihollisemme! — selitti Ganchoff ankarasti.
— Merkillinen on tämä maailman meno, — puhui Charlamp kuin ajatuksissaan. — Jos joku pari kolme vuotta sitten olisi sanonut, että ruotsalaiset tulevat tänne, niin kaikki olisivat olleet sitä mieltä, että me tulemme lyömään heidät, mutta nyt, hyvät herrat…
— Nyt me otamme heidät vastaan avosylin! — keskeytti Ganchoff.
— Niin, niin… sellaista se nyt on! — mutisi Kmicic.