— Lukuunottamatta herroja Sapiehaa, Gosiewskia, Czarnieckia ja kruununhetmaneja, — sanoi Charlamp.
— Paras on olla siitä puhumatta, — arveli Ganchoff. — Kas niin, herra eversti, palatkaa terveenä!… Täällä teitä odottavat palkinnot…
— Ja neiti Billewicz, — lisäsi Charlamp.
— Neiti Billewiczin kanssa teillä ei ole mitään tekemistä, — sanoi
Kmicic päättävästi.
— Ei olekaan… sillä olisin hänelle jo liian vanha. Viimeksi… odottakaahan… milloinkas se taas olikaan… niin, meidän nykyisen kuninkaamme, Jan Kasimirin, vaalien aikana…
— Nykyisen?… Heittäkää jo pois tuo vanha tapanne! — keskeytti
Ganchoff. — Nyt hallitsee armollinen kuninkaamme Kaarle Kustaa.
— Se on totta… Consuetudo altera natura [Tottumus on toinen luonto]… Niin, kun viimeksi olin rakastunut Jan Kasimirin, meidän entisen kuninkaamme, Liettuan entisen suuriruhtinaan vaalien aikana, olin julmasti pihkassa erääseen ruhtinatar Jeremin hovinaiseen. Se oli suloinen, pikku peto… Mutta kun minä olisin katsonut syvemmälle hänen silmiinsä, niin asettui herra Wolodyjowski miekkoineen väliin. Me olisimme otelleet, jollei Bohun olisi vuorostaan asettunut meidän väliimme, jolloin Wolodyjowski nitisti hänet kuin jäniksen. Jollei Bohunia olisi ollut, niin en minä istuisi nyt tässä. Mutta siihen aikaan minä olin aina valmis tappelemaan vaikka itse pirun kanssa. Wolodyjowski muuten sekaantui asiaan vain per amicitiam [ystävyyden tähden], sillä tyttö oli kihloissa toisen vielä suuremman soturin kanssa… Niin tuskalliselta tuntui elämäni, ettei maistunut minulle edes ruoka eikä juoma, kunnes ruhtinas lähetti minut Varsovasta Smolenskiin, ja ikävä haihtui. Sellaiseen suruun ei ole sen parempaa lääkettä kuin matkustaminen. Jo penikulman ajettuani tunsin mieleni kevyemmäksi, ja ennenkuin saavuin Vilnoon, oli tyttö häipynyt mielestäni, ja aina tähän päivään saakka olen minä pysynyt poikamiehenä. Niin, totta totisesti, ei löydy haavoitetulle sydämelle sen parempaa lääkettä kuin matkat ovat!
— Vai niin, vai olette sitä mieltä? — kysyi Kmicic.
— Varmasti! Vieköön sarvipää kaikki kauniit tytöt koko Liettuasta ja
Kruununmaasta! Minä en heitä enää tarvitse.
— Ja te läksitte matkalle hyvästiä sanomatta?