Mutta silloin Oleńka mahdollisesti vastaisi: »Olenhan jo aikoja sitten antanut teidän sen ymmärtää! Miksi toistaa yhtä ja samaa?»
»En mene!» — mutisi Kmicic.
Ja hän painoi lakin syvälle päähänsä ja meni ulos käytävään. Hän aikoi lähteä suoraa päätä linnan pihalle ja nousta hevosen selkään.
Mutta yht'äkkiä tuntui käytävässä siltä, kuin joku olisi tarttunut hänen tukkaansa…
Voittamaton halu nähdä hänet, puhua hänen kanssaan valtasi soturin sellaisella voimalla, että tämä herkesi harkitsemasta, mennäkö vai eikö mennä, ja syöksyi silmät ummessa eteenpäin.
Oven ulkopuolella ei ollut enää vahtisotamiestä, mutta sen sijaan hän tapasi siinä miekankantaja Billewiczin palvelijapojan.
— Onko miekankantaja sisällä? — kysyi hän.
— Herra miekankantaja on upseerien luona.
— Entä neiti?
— Neiti on sisällä.