Ja Kmicic kiersi käsivartensa Oleńkan ympäri. Vaikka tämä vastusteli, niin soturi alkoi suudella tytön silmiä ja huulia. Sitten Kmicic heittäytyi tytön jalkojen juureen, josta syöksyi vihdoin ylös kuin mieletön, puristeli käsillään päätään ja juoksi ulos huoneesta huutaen:
— Tässä ei auta paholainen eikä mikään punainen nauhakaan!…
Oleńka näki ikkunasta, kuinka hän suin päin karkasi ratsunsa selkään ja ajoi pois kuuden seuralaisensa saattamana. Skottilaiset, jotka seisoivat portin kahden puolen, tekivät kunniaa. Sitten suljettiin linnan portit ratsumiesten jälkeen, joita ei enää näkynyt pimeällä tiellä.
Yö oli tullut.
YHDESTOISTA LUKU.
Kowno ja koko seutu Wilian vasemmalla rannalla samoinkuin kaikki tiet olivat vihollisen hallussa, niin että Andrzej Kmicic ei voinut ajaa pitkin valtamaantietä, vaan hänen oli pakko kulkea metsien halki Niemen-virran rannalle ja sieltä Wiikin kohdalla virran yli. Näin hän saapui Trotskin vojevodakuntaan.
Tämän matkan hän suoritti suuremmitta seikkailuitta, sillä nämä seudut olivat vielä pääasiallisesti Radziwillin hallussa.
Kaupungit ja useat kylätkin olivat hetmanin joukkojen tai pienten ruotsalaisten ratsuosastojen miehittämät, jotka hetmani oli tahallaan lähettänyt näin kauas Zoltarenkon johtamia ja Wilian toisella puolella seisovia kasakkajoukkoja vastaan.
Zoltarenko olisi mielellään ruotsalaisten kanssa vähäisen »rymynnyt» — kuten hetmani tapasi sanoa — mutta venäläiset, jotka olivat hänen liittolaisiaan, eivät halunneet ryhtyä taisteluun ruotsalaisten kanssa, eivät ainakaan vielä. Hän oli sentähden saanut ankaran määräyksen olla menemättä Wilian yli ja, jos Radziwill itse tai ruotsalaiset hyökkäisivät hänen kimppuunsa, vetäytyä takaisin.
Tästä syystä seutu Wilian oikealla puolella näytti rauhalliselta, mutta kun Radziwillin ja ruotsalaisten sekä kasakkajoukkojen etuvartiot seisoivat vastakkain kahden puolen jokea, saattoi laukaus musketista minä hetkenä hyvänsä ilmoittaa, että julma taistelu oli alkanut.