Ruhtinas katsoi tarkkaavasti Kmiciciin ja huomasi nyt vasta, kuinka kalpea ja kiihtynyt tämä oli.
— Mikä teidän on? — kysyi Boguslaw.
— Olen aivan uupunut ja päätäni pyörryttää. Kyllä käyn vielä heittämässä hyvästi, ennenkuin lähden matkalle.
— Joutukaa sitten, sillä minä aion jatkaa jo iltapuolella matkaa.
— Tunnin kuluttua olen täällä.
Näin sanoen Kmicic kumarsi ja poistui.
Viereisessä huoneessa makaavat nousivat hänet nähdessään seisomaan, mutta hän hoiperteli ohi kuin humalainen kiinnittämättä heihin huomiotaan. Ulkokynnyksellä hän tarttui kaksin käsin päähänsä ja alkoi hokea:
— Jeesus natsarealainen, juutalaisten kuningas. Jeesus, Maria, Joosef!
Hoipertelevin askelin hän kulki pihan poikki, vahdin ohi. Portin ulkopuolella seisoivat hänen miehensä vääpeli Sorokan johdolla.
— Minun jälkeeni! — komensi Kmicic.