— Sen kouluttaja on ollut erinomainen, ja hyvin se on opetettu.
— Se on niin opetettu, että vaikeata on teidän ylhäisyytenne sitä uskoa. Kun se juoksee rivissä, saa ratsastaja heittää ohjakset käsistään, ja kuitenkaan se ei riko riviä eikä tahtia. Koettakaa itse! Jos se kahden virstan matkalla etenee muista edes puolen pään vertaa, niin annan sen ilmaiseksi.
— Sepä vasta olisi merkillistä! Vaikka heittää ohjakset irti?
— Merkillistä ja hyödyllistä, sillä silloin ovat kädet vapaina. Usein on sattunut, että minulla on ollut miekka toisessa, pistoli toisessa kädessä, ja hevonen on juossut vapaana.
— Entä jos rivi kääntyy?
— Silloin sekin kääntyy riviä rikkomatta.
— Ei ole mahdollista! — väitti ruhtinas. — Sellaista hevosta ei ole olemassa. Olen nähnyt Ranskassa kuninkaan hevosia, jotka ovat opetetut hovijuhlia varten, mutta niitäkin piti toki ohjata.
— Tässä hevosessa on ihmisen äly… Koetelkaa, teidän ylhäisyytenne, itse!
— Annahan tänne! — virkkoi ruhtinas hetken mietittyään.
Kmicic itse piti hevosesta kiinni, ruhtinas hyppäsi kevyesti ratsun selkään ja alkoi kämmenellään taputtaa sen sileätä kaulaa.