— Kävi miten kävi, — vastasi Kmicic, — mutta minä annan suuremman arvon vilpittömälle uhkaukselle kuin petolliselle lupaukselle. Päästäkää hänen kätensä irti ja taluttakaa hänen hevostaan ohjaksista! Mutta huomatkaa, teidän ylhäisyytenne, minun tarvitsee vain painaa tätä liipasinta, niin lentää kuula kallonne läpi, enkä minä koskaan ammu harhaan. Istukaa siis rauhallisesti hevosen selässä älkääkä ajatelkokaan karata!
— Minä en välitä sinun pistolistasi sen enempää kuin sinustakaan, — sanoi ruhtinas ja ojensi puutuneet kätensä. Soturit tarttuivat hänen hevosensa ohjaksiin ja taluttivat sitä.
Kotvan kuluttua Boguslaw jatkoi:
— Te ette uskalla katsoa minua silmiin, herra Kmicic, vaan piiloudutte selkäni taa.
— En suinkaan! — vastasi Kmicic ja kannustettuaan hevostaan työnsi Zawratynskin syrjään, otti toisen ohjaksen hänen kädestään ja katsoi ruhtinasta suoraan silmiin kysyen:
— Mitä sanotte hevosestani? Olenko liioitellut?
— Hyvä hevonen! — vastasi ruhtinas. — Jos tahdotte, ostan sen.
— Kiitoksia paljon. Se hevonen on ansainnut paremman kohtalon kuin kantaa petturia hänen viimeisellä matkallaan.
— Hölmö!
— Joka on luottanut Radziwilleihin.