— Käy itse maahan! — tiuskaisi ruhtinas siepaten silmänräpäyksessä
Kmicicin vyön alta pistolin, jolla ampui Kmiciciä päin kasvoja.
— Jeesus, Maria! — kiljaisi Kmicic.
Kannusten puremana kimmahti ruhtinaan hevonen takajaloilleen, ja ruhtinas kääntyi satulassaan notkeasti kuin käärme Lubienieciin päin iskien kaikella voimallaan pistolin perällä hänen silmiensä väliin.
Lubieniec huusi vihlovasti ja kaatui hevoselta maahan.
Ennenkuin muut olivat käsittäneet mitä oli tapahtunut, kiiti Boguslaw kuin myrsky jo Pilwiszkiä kohti.
— Ota kiinni! Ammu alas! Lyö! — kuului hurjia huutoja.
Kolme Kmicicin soturia, jotka istuivat vielä hevostensa selässä, karahduttivat ruhtinaan jälkeen. Soroka sieppasi musketin, joka oli seinänvierustalla, ja tähtäsi pakenevaa, tai oikeammin pakenevan hevosta.
Mutta hevonen kiiti eteenpäin kuin lentoon ammuttu nuoli. Kuului laukaus. Soroka syöksyi savun läpi nähdäkseen paremmin, varjosti kämmenellään silmiään, katsoi kotvan ja huusi vihdoin:
— Ei sattunut!
Samassa Boguslaw katosi tien käänteen taa, ja hänen jälkeensä takaa-ajajat.