— No?. Miten kävi? — kysyi Soroka. Soturi ravisti päätään.
— Huonosti!
— Entä Zawratynski ja Witkowski? Palaavatko he kohta?
— Eivät milloinkaan.
Vapisevin käsin Soroka laski Kmicicin pään pajan kynnykselle.
— Kuinka niin? — huusi hän hypäten seisomaan.
— Kyllä se oli aika noita! Ensimmäisenä saavutti Zawratynski hänet, sillä hänellä oli paras hevonen, ja sitäpaitsi ruhtinas antoi tahallaan hänen lähestyä. Ihan meidän nähden se noita sieppasi miekan Zawratynskin kädestä ja iski sen melkein miehen läpi. Witkowski riensi apuun… Ruhtinas surmasi hänet aivan minun silmieni edessä yhdellä iskulla!… Minun ei tehnyt mieleni odottaa vuoroani… Saattepa nähdä, se palaa vielä tänne!
— Täällä meidän ei ole hyvä viipyä! — huusi Soroka. — Hevosille!
Kmicicille laitettiin heti sairassija hevosten väliin.
Sorokan käskystä asettui kaksi miestä maantielle vahtiin siltä varalta, että peloittava ruhtinas palaisi.