— Sieviä jalkoja! — vikisi Rekuc kumartuen tukille.
— Anna olla! — tiuskaisi yksi tytöistä.
— Minulla on parempi keino kylmettyneille jaloille, ja se on: tanssi.
— No tanssitaan sitten! — huusi herra Uhlik.
— Ei tässä tarvita viuluja, kun minä soitan teille tshekanikkaani.
Ja otettuaan vyössä, miekan vieressä, riippuvasta kotelosta tuon välttämättömän soittimensa hän alkoi soittaa, mutta kavaljeerit astuivat kumartaen naisten luo ja rupesivat kiskomaan heitä penkiltä. Naiset olivat vastustelevinaan, mutta todellisuudessa heillä ei ollut mitään tanssia vastaan näin sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen. Ehkä miehetkin olisivat antaneet temmata itsensä mukaan, jollei »kumppanien» maine olisi ollut niin yleisesti tunnettu asia Wolmontowiczessa. Ontuva Jozwa Butrym nousi penkiltään, lähestyi Kulwiec-Hippocentaurusta, tarttui hänen rintamuksiinsa ja sanoi äreästi:
— Jos haluatte tanssia, niin ehkä ensin minun kanssani?…
Kulwiec-Hippocentaurus rypisti kulmakarvojaan ja alkoi kiihkeästi kiertää viiksiään.
— Ensin tyttöjen kanssa, — sanoi hän, — mutta ehkä sitten teidän kanssanne…
Ranicki juoksi siihen kasvot hehkuvina; hän aavisti tappelun olevan tulossa.