Kulkusten epätasainen helinä kuului yhä selvemmin, kunnes lakkasi tykkänään: nähtävästi reki pysähtyi talon eteen.
— Mene katsomaan, kuka tuli, — sanoi neiti Kulwiec myllyä pyörittävälle samogitialaiselle.
Tämä meni, mutta tuli kohta takaisin ja ryhtyen jälleen työhönsä virkkoi laiskasti:
— Herra Kmitas.
— Ja sana muuttui lihaksi! — huudahti neiti Kulwiec.
Kehrääjättäret karkasivat pystyyn; rukkeja kaatui.
Aleksandra-neiti nousi myöskin. Hänen sydämensä löi rajusti, kasvoille nousi puna, sitten kalpeus. Hän kääntyi tahallaan liedestä poispäin salatakseen mielenliikutustaan.
Ovelle ilmaantui kookas mies turkki yllä ja karvalakki päässä. Nuori mies; astui keskelle huonetta ja huomattuaan, että oli tullut väentupaan, kysyi kaikuvalla äänellä ottamatta lakkia päästään:
— Hei, missä teidän neitinne on?
— Tässä, — vastasi neiti Billewicz verraten varmalla äänellä.