— Lähtekää, ja johtakoon Jumala askeleitanne! — vastasi Oleńka.
— Minä lähden. Katkera oli juoma, jonka minulle tarjosit, karvas oli leipä! Etikkaa olet minulle täällä juottanut!
— Ja te luulette juottaneenne minulle hunajaa? — vastasi Oleńka itkunsekaisella äänellä.
— Hyvästi!
— Hyvästi!…
Kmicic astui ovea kohti, mutta kääntyi äkisti ympäri, riensi Oleńkan luo, tarttui hänen kumpaankin käteensä ja sanoi:
— Kristuksen nimessä! Tahdotko, että minä kuolleena syöksyisin hevoseltani maahan?
Oleńka hyrskähti itkuun. Andrzej kiersi käsivartensa tytön ympäri ja syleili tuota hytkähtelevää vartaloa hokien hampaittensa välistä:
— Lyö minua, lyö, älä sääli!… Herkeä jo itkemästä, rakas Oleńka! Minä teen mitä vain haluat. Minä lähetän ne pois… sovitan Upitan asian… minä alan elää toisin… sillä minä rakastan sinua… Hyvä Jumala, sydämeni on haljeta… minä teen kaikki, kunhan et vain itke… ja rakastat minua edelleen…
Näin hän neitoaan rauhoitteli ja lohdutti. Oleńka pyyhki kyynelensä ja sanoi: