Ja herra Wolodyjowski viihtyikin siellä niin hyvin, että vaikka Kiejdanyssa olisi ollut mukavampi ja lääkärinhoito parempaa, hän kuitenkin jäi Pacuneleen. Vanha Gasztowt oli mielissään eikä säästänyt hänen tähtensä mitään, sillä hänen arvonsa kohosi koko Laudassa, kun hän sai pitää luonaan vierasta, josta itse Radziwill olisi voinut ylpeillä.
Kmicicin tappion ja paon jälkeen Wolodyjowskiin ihastuneet tilanomistajat päättivät naittaa Aleksandra-neidin hänelle. »Miksi etsiä hänelle miestä pitkin maailmaa?» — sanoivat vanhimmat eräässä kokouksessa, jossa pohdittiin vain mainittua kysymystä. — Kun Kmicic on tahrannut kunniansa niin katalilla teoilla, että hänet olisi jätettävä pyövelille, jos hän vielä hengissä on, niin on neidin heitettävä hänet sydämestään, kuten testamentissakin oli määrätty. Ottakoon herra Wolodyjowski hänet! Holhoojina voimme siihen suostua, ja siten hän saa kelpo miehen ja me oivallisen naapurin ja päällikön.
Kun yksimielinen päätös oli tehty, läksivät vanhimmat ensin herra
Wolodyjowskin luo, joka sen pitempään harkitsematta suostui, ja sitten
Aleksandra-neidin luo, joka vielä lyhyemmin kielsi jyrkästi:
— Lubicziin nähden, — sanoi Oleńka, — saattoi ainoastaan isoisä-vainaja määrätä, eikä maatilaa voida ottaa pois Kmiciciltä muuten kuin oikeuden tuomiolla. Mitä tulee minun naimisiinmenooni, niin älkää sitä edes ajatelko. Minulla on liian paljon suruja voidakseni ajatella mitään sellaista… Sen toisen olen sydämestäni karkoittanut enkä tälle mene, vaikkapa hän olisi vielä kunniakkaampikin.
Näin päättäväiseen kieltoon ei voitu mitään vastata, ja tilanomistajat palasivat kotiin julman pettyneinä. Vähemmän pettynyt oli herra Wolodyjowski ja vähimmin kaikista nuoret Gasztowtin neitoset: Terka, Maryska ja Zonia. Nämä olivat punaposkisia, pellavatukkaisia, sinisilmäisiä, leveäharteisia tyttöjä. Vanha Gasztowt ei ollut säästänyt varojaan antaessaan heille kasvatuksen. Mitrunyn kanttori oli opettanut heitä lukemaan ja laulamaan virsiä ja vanhinta, Terkaa, luuttuakin soittamaan. Hyväsydämisiä kun olivat, he pitivät herra Wolodyjowskista hellää huolta kilpaillen keskenään huolenpidossa ja auliudessa. Maryskan sanottiin rakastuneen nuoreen ritariin; tässä ei ollut kuitenkaan koko totuutta, sillä he olivat kaikki kolme julman rakastuneita häneen. Myöskin herra Wolodyjowski rakasti heitä kovasti, etenkin Maryskaa ja Zoniaa, sillä Terkalla oli ruma tapa alituisesti hokea miesten petollisuudesta.
Usein pitkinä talvi-iltoina, kun ukko Gasztowt jo oli mennyt levolle, tyttäret ja herra Wolodyjowski jäivät lieden ääreen istumaan. Viehättävä Terka kehräsi, lempeä Maryska puhdisti höyheniä, ja Zonia vyyhti kehrätyitä lankoja. Mutta kun herra Wolodyjowski alkoi kertoa sodista, joihin hän oli ottanut osaa, tai merkillisyyksistä, joita oli nähnyt mahtavien magnaattien palatseissa, niin silloin työ taukosi, ja sisarukset katsoivat haltioissaan kertojaan. Myöhään eräänä iltana, kun Wolodyjowski oli kertonut kuninkaan linnan merkillisyyksistä Varsovassa ja puhe senjälkeen oli kääntynyt Kmiciciin, jonka arveltiin ainaiseksi kadonneen paikkakunnalta, kuului yht'äkkiä eteisestä jyskettä, ja ääni ulkoa! huusi vihlovasti:
— Hei, kuulkaa! Avatkaa ovi pian, pian!… Tytöt säikähtivät kovasti. Herra Wolodyjowski juoksi kamariinsa miekkaa hakemaan, mutta ennätti tuskin takaisin, kun tuntematon mies syöksyi huoneeseen ja lankesi hänen jalkojensa juureen.
— Auttakaa, herra eversti!… Neiti on ryöstetty!…
— Kuka neiti?
— Wodoktyssa…