Seurasi taas vaitiolo.
— Olkoon menneeksi! — sanoi Kmicic vihdoin.
— Jollen saa viedä häntä nyt, vien hänet kuukauden kuluttua. Te ette voi kuitenkaan häntä maan alle kätkeä! Vannokaa!
— Vannokaa! — toisti herra Wolodyjowski.
— Me vannomme Jumalan ja pyhän ristin kautta. Amen.
— Ulos nyt! — huusi herra Michal.
— Oletko jo valmis toiseen maailmaan?
— Sen saamme kohta nähdä. Joudu! Rautaiset puomit, joilla ovi oli sisäpuolelta suljettu, alkoivat kitistä.
Herra Wolodyjowski ja laudalaiset vetäytyivät syrjään tehdäkseen tilaa. Ovi aukeni ja herra Andrzej astui ulos kookkaana ja solakkana kuin poppeli. Päivä oli jo alkanut sarastaa, ja aamun alkava kalpea valo lankesi hänen uljaille, nuorekkaille kasvoilleen. Hän pysähtyi, katsoi rohkeasti laudalaisiin ja sanoi:
— Luotan sanaanne… Jumala ties, teinkö oikein… Mutta vähätpä siitä nyt!… Kuka teistä on herra Wolodyjowski?