Wolodyjowski kumarsi uudelleen maahan asti, mutta oli niin ymmällä, että ei voinut lausua sanaakaan, ja kun Czarniecki syleili häntä, alkoivat kyynelet tippua hänen silmistään hänen keltaisille viiksilleen.
— Mieluummin olisin kaatunut! — sanoi hän surullisesti. — Olen tottunut taistelemaan rinnallanne, suuri johtaja, eikä voi tietää, miten vielä käy.
— Herra Michal, älkää välittäkö määräyksestä! — sanoi Zagloba liikutettuna. — Kirjoitan itse Sapiehalle ja annan hänen kuulla kunniansa!
Mutta herra Michal oli ennen kaikkea sotilas, ja hän tulistui tästä ehdotuksesta.
— Te olette ikuisesti partiolainen! Parempi olisi pitää suu kiinni, kun ei ymmärrä asiaa! Virka velvoittaa!
— Oikein! — sanoi Czarniecki.
YHDESTOISTA LUKU.
Kun herra Zagloba tuli hetmanin eteen, ei hän vastannut tämän iloiseen tervehdykseen, vaan pani kädet selän taakse, venytti huulensa ja alkoi katsoa häneen kuin oikeamielinen, mutta ankara tuomari. Sapieha tuli tuon ilmeen nähdessään vielä iloisemmaksi, sillä hän odotti jotakin kujetta, ja kysyi:
— No, miten voitte, vanha vekkuli? Miksi nyrpistätte nenäänne kuin tuntisitte pahaa hajua?
— Kaikkialla Sapiehan sotajoukossa haiskahtaa bigos [= liettualainen ruoka, jossa on kaalia ja lihaa].