— Katsokaa tuota tornia aivan keskellä Varsovaa! — puhui hän. — Se on arx regia! Jos eläisin yhtä monta vuotta kuin siellä olen syönyt päivällisiä kuninkaan pöydässä, niin Metusalem olisi nulikka minun rinnallani. Ei ollut kuninkaalla läheisempää uskottua kuin minä. Saatoin valita staarostakunnista minkä tahansa yhtä helposti kuin valitaan pähkinöitä ja jakelin niitä mieleni mukaan. Paljon miehiä olen auttanut ylenemään, ja kun minä astuin sisälle, niin senaattorit kumarsivat minulle syvään.

— Mahtava talo! — sanoi Roch Kowalski. — Ajatelkaahan, että nuo koirat ovat anastaneet kaiken sen itselleen!

— Ja ryöstävät hävyttömästi! — lisäsi Zagloba. — Olen kuullut, että he irroittavat seinistä ja lähettävät Ruotsiin pylväitä, jotka ovat marmoria tahi muuta kallista kiveä. Vaikea on tuntea entisiksi rakkaita nurkkia, ja syystäpä useat scriptores ovat maininneet tätä linnaa maailman kahdeksantena ihmeenä, sillä paitsi tätä on Ranskan kuninkaalla komea linna, joka kuitenkin on hökkeli tähän verraten.

— Mutta mikä on tuo toinen torni lähellä sitä oikealla?

— Se on pyhä Jan. Sinne johtaa pylväskäytävä linnasta. Siinä kirkossa minulle tapahtui ilmestys. Kun jäin sinne kerran vesperin jälkeen, kuulin holvista äänen: "Zagloba, sota syttyy Ruotsin kuninkaan kanssa, ja suuret calamitates ovat tulossa!" Kiiruhdin henki kurkussa kuninkaan luo ilmoittamaan kuulemastani, mutta arkkipiispa pani vastaan ja sanoi minulle: "Älä juttele tyhmyyksiä, olit juovuksissa!" Siinä se nyt on! Tuo toinen kirkko tuossa vierellä on Collegium Jesuitarum, kolmas torni kauempana on curia.

— Entä tuo komea talo vasemmalla linnasta?

— Se on pallatium Radziejowskianum. Sitä pidetään maailman yhdeksäntenä ihmeenä, mutta rutto sen syököön, sillä sen seinien sisäpuolella juuri alkoikin valtakunnan onnettomuus.

— Kuinka niin? — kysyivät useat äänet.

— Kun alikansleri Radziejowski joutui kiistaan vaimonsa kanssa, niin kuningas asettui rouvan puolelle. Tiedätte, mitä ihmiset siitä puhuivat, ja varmaa on, että alikanslerikin luuli vaimonsa rakastuneen kuninkaaseen ja kuninkaan häneen. Silloin hän mustasukkaisuudesta meni ruotsalaisten puolelle, ja sota alkoi. Olin tosin siihen aikaan maalla enkä nähnyt asian loppuvaiheita, vaan kuulin siitä vain toisilta, mutta sen tiedän, että kanslerin rouva heitteli siihen aikaan suloisia silmäyksiä aivan toiseen mieheen kuin kuninkaaseen.

— Keneen sitten?