Zagloba kierteli viiksiään.
— Siihen samaan, jonka ympärillä kaikki pyörivät kuin kärpäset hunajan ääressä, mutta minun ei sovi mainita hänen nimeään, sillä en ole koskaan pitänyt kerskumisesta… Sitäpaitsi on mies jo vanhentunut, vanhentunut ja kulunut kuin luuta lakaistessaan isänmaata puhtaaksi vihollisista, mutta aikoinaan ei ollut minun veroistani komeudessa ja hovitavoissa, niinkuin Roch Kowalskikin voi todis…
Zagloba katkaisi puheensa, sillä hän huomasi, että Roch ei voinut mitenkään muistaa noita aikoja. Hän viittasi kädellään ja sanoi:
— Muuten, mitäpä hän tietäisi!
Sitten hän näytti sotureille vielä Ossolinskien ja Koniecpolskien linnat, jotka olivat yhtä komeita kuin Radziejowskin palatsi, sekä kauniin villa regian, mutta sitten aurinko laski ja pimeys peitti maan.
Varsovan muureilta kuului tykin pamahdus ja torvet antoivat pitkiä merkkejä ilmoittaen vihollisen olevan tulossa.
Sapieha puolestaan ilmoitti tulonsa antamalla ampua musketeilla rohkaistakseen kaupungin asukkaita. Sitten hän vielä samana yönä alkoi viedä sotajoukkoaan Veikselin yli. Ensin menivät yli laudalaiset, sitten Kotwicz joukkoineen, sen jälkeen Kmicicin tataarilaiset ja sitten vielä kahdeksantuhatta miestä. Siten ruotsalaiset kaiken anastamansa saaliin kera saarrettiin ja heidät estettiin saamasta mitään lähetyksiä. Sapiehan tehtäväksi jäi vain odottaa toiselta puolen Czarnieckin ja toiselta puolen kuninkaan tuloa ja pitää sillä välin silmällä, että yhteys kaupungin ja muun maailman välillä pysyi katkaistuna.
Ensimmäiset tiedot saapuivat Czarnieckilta, mutta ne eivät olleet erikoisen ilahduttavia. Hän ilmoitti nimittäin miestensä ja hevostensa olevan niin väsyneitä, että hän ei tällä hetkellä voinut ollenkaan ottaa osaa piiritykseen. Warkan taistelun jälkeen hän oli ollut tulessa joka päivä ja vuoden alkukuukausina taistellut ruotsalaisten kanssa yksikolmatta suurta taistelua, pikku kahakoista puhumattakaan. Hän voi luvata enintään pidättää sitä ruotsalaista armeijaa, joka Radziwillin, kuninkaan veljen ja Douglasin johdolla aikoi Narvasta käsin tulla piiritettyjen avuksi.
Ruotsalaiset valmistautuivat puolustukseen heille ominaisella tarmolla ja nopeudella. Jo ennen Sapiehan tuloa he olivat polttaneet Pragan, ja nyt he alkoivat ampua kranaateilla kaikkia esikaupunkeja. Palatsit, kirkot ja talot syttyivät palamaan. Päivällä leijaili savu kaupungin yllä synkkinä pilvinä, yöllä nuo pilvet punoittivat ja syytivät kipinöitä taivasta kohti. Muurien ulkopuolella harhaili suurina joukkoina kaupungin asukkaita, joilla ei ollut kattoa päänsä päällä eikä leipäpalaa. Naiset piirittivät Sapiehan leiriä rukoillen kyynelet silmissä apua. Lapsia kuoli nälkään laihtuneitten äitiensä syliin. Koko ympäristö muuttui kyynelten ja murheen laaksoksi.
Sapieha, jolla ei ollut jalkaväkeä eikä tykkejä, odotti odottamistaan kuninkaan tuloa ja koetti sillä välin auttaa hädässä olevia lähettämällä heitä vähemmän hävitettyihin seutuihin, joissa saattoivat tulla jotenkuten toimeen. Muuten hänelle tuotti paljon huolta edessä oleva piiritys, jonka hän ymmärsi vaikeaksi, sillä taitavat ruotsalaiset insinöörit olivat tehneet Varsovasta lujan linnoituksen. Muurien sisäpuolella oli kolmetuhatta oivallista sotilasta taitavien kenraalien johdossa, ja ruotsalaisia pidettiin mestareina kaikenlaisten linnoitusten piirittämisessä ja puolustamisessa. Surullisia ajatuksiaan Sapieha haihdutti panemalla toimeen joka päivä pitoja joissa pikarit kiersivät ahkerasti, sillä tällä kelpo kansalaisella ja oivallisella soturilla oli se vika, että hän piti iloisesta seurasta ja lasien kilinästä enemmän kuin mistään muusta, saattoipa laiminlyödä sen takia virkatehtävänsäkin.