Yht'äkkiä kaikki ikkunat alkoivat täristä tykkien ja muskettien paukkeesta.
— Uloshyökkäys! — huudahti Wolodyjowski. — Vihollinen hyökkää!
— Hevosten selkään! Aseihin!
Kaikki syöksähtivät ulos. Ovessa syntyi hetkeksi tungos. Sitten upseerit juoksivat avoimelle paikalle ja kutsuivat palvelijoitaan tuomaan heidän hevosensa.
Mutta yleisessä sekamelskassa ei ollut helppo löytää omaansa. Edempää pimeästä alkoivat monet äänet huutaa:
— Vihollinen on kimpussamme! Herra Kotwicz on tulessa!
Kaikki kiiruhtivat joukkojensa luo ollen taittaa niskansa pimeässä. Koko leiri oli jo hälyytetty jalkeille. Kaikilla ei ollut hevosiaan käsillä, ja se synnytti hämminkiä. Jalka- ja ratsuväki sekaantui toisiinsa pääsemättä selvyyteen, kutka olivat omaa väkeä ja kutka vihollisia. Huudettiin ja meluttiin yön pimeydessä. Jotkut alkoivat jo huutaa, että Ruotsin kuningas nyt oli hyökkäämässä koko sotajoukkonsa kanssa.
Itse asiassa oli ruotsalainen hyökkäysjoukko tällä välin käynyt rajusti Kotwiczin miesten kimppuun. Onneksi hän itse ei pienen pahoinvoinnin takia ollut voinut mennä kemuihin ja saattoi aluksi jotenkuten torjua hyökkäyksen, mutta tätä ei kestänyt kauan, sillä ylivoima ja muskettituli pakotti hänet peräytymään.
Ensimmäisenä tuli hänen avukseen Oskierka rakuunoineen. Mutta hekään eivät kestäneet vihollisen hyökkäystä, vaan alkoivat peräytyä jättäen jälkeensä kaatuneita. Kahdesti Oskierka pysähtyi tekemään vastarintaa ja kahdesti hänen joukkonsa hajoitettiin. Viimein se hajaantui kokonaan, ja ruotsalaiset tunkivat vastustamattomana virtana hetmanin majapaikkaa kohti. Yhä uusia rykmenttejä tuli kaupungista taistelukentälle. Jalkaväen jäljessä saapui ratsuväkeä ja kuljetettiinpa kenttätykkejäkin. Todellinen taistelu näytti olevan syntymässä.
Sillä välin oli Wolodyjowski kiiruhtaessaan hetmanin luota puolivälissä matkaa kohdannut laudalaisensa, jotka, aina valppaina, olivat lähteneet laukauksia kohti. Heitä johti Roch Kowalski, joka myöskään ei ollut kemuissa, koska häntä ei oltu kutsuttu. Wolodyjowski käski kiireesti sytyttämään muutamia latoja valaisemaan taistelupaikkaa ja kiiruhti taisteluun. Matkalla häneen yhtyi Kmicic mukanaan peloittavat vapaaehtoisensa ja se osa tataarilaisia, joka ei ollut tiedustelumatkalla. He saapuivat parahiksi pelastamaan Kotwiczin ja Oskierkan tuhosta.