— On!
Andrzejn puhe kulki yhä vaivalloisemmin, sillä hän kiristi yhä enemmän hampaitansa.
— Ja… mitä on ruhtinas hänelle tehnyt?
— Ei ole saanut mitään aikaan.
Seurasi hiljaisuus. Vähän ajan kuluttua Kmicic otti päästään ilveksennahkaisen lakkinsa, pyyhkäisi otsaansa ja sanoi:
— Olen haavoittunut kahakassa ja verenvuodosta heikontunut…
KAHDESTOISTA LUKU.
Ruotsalaisten uloshyökkäys oli vain osaksi vastannut tarkoitustaan. Boguslawin ratsumiehet olivat tosin päässeet kaupunkiin, mutta taistelussa eivät ruotsalaiset saaneet erikoisempaa aikaan. Kotwiczin rykmentti ja Oskierkan rakuunat olivat kylläkin kärsineet vaurioita, mutta myös paljon ruotsalaisia makasi taistelutanterella, ja se jalkaväkirykmentti, jonka kimppuun Wolodyjowski ja Wańkowicz olivat hyökänneet, oli melkein kokonaan tuhoutunut. Liettualaiset kehuskelivat tuottaneensa viholliselle enemmän tappioita kuin mitä itse olivat kärsineet. Vain Sapieha oli harmissaan tästä uudesta "kompastuksesta", joka saattoi vahingoittaa hänen mainettaan. Häneen kiintyneet everstit lohduttelivat häntä parhaansa mukaan, ja oikeastaan hän oli saanut sangen hyödyllisen opetuksen. Tämän jälkeen ei pantu enää toimeen niin suuria pitoja, ja jos joskus juhlittiin, niin samalla ryhdyttiin myös tavallista tarkempiin varokeinoihin.
Hetmanin majapaikassa tutkittiin Hasslingia, ja Andrzej oli sen johdosta niin kärsimätön, että ei tahtonut pysyä nahoissaan, sillä hän tahtoi itse mahdollisimman pian saada miehen puheilleen kyselläkseen Taurogin tapahtumia. Koko päivän hän kierteli hetmanin asunnon tienoilla, pistäytyi tavan takaa sisälle, kuunteli tunnustuksia ja syöksyi taas raivostuneena ulos, kun Boguslawin nimi mainittiin.
Illalla hän sai käskyn lähteä tiedusteluretkelle. Hän ei sanonut siihen mitään, vaan puri vain hammasta, sillä hän oli paljon muuttunut ja oppinut sen, että yksityisten mielitekojen on väistyttävä virkatoimien tieltä. Vain tataarilaisia hän piti retken aikana kovilla, vihastui vähästäkin ja antoi heidän tuntea luissaan komentosauvan iskuja.