— Annan vaikka tynnyrin, kunhan jotakin keksitte!
— Ensiksikin: mitä te kärkytte tuon Hasslingin ääressä kuin kissa kuuman puurokupin ympärillä? Onhan muitakin vankeja, kysykää niiltä!
— Olen jo kuulustellut niitä, mutta ne ovat tavallisia sotamiehiä eivätkä tiedä mitään. Hassling upseerina on ollut hovissa, — vastasi Kmicic.
— Se on eri juttu! — vastasi Zagloba. — Minun täytyy puhua hänen kanssaan. Siitä, mitä hän minulle kertoo ruhtinaan persoonasta ja tavoista, voin johtaa sopivan keinonkin. Nyt on pääasia, että tämä piiritys on saatava pian loppumaan, sillä sitten varmasti lähdemme sikäläistä armeijaa vastaan. Eipä vain kuulu armollista kuningastamme eikä hetmaneja.
— He tulevat! — vastasi pieni ritari. — Tulen juuri hetmanin luota, joka vasta ikään sai tiedon, että hänen majesteettinsa kuningas lähimpine joukkoineen tulee tänne jo tänä iltana ja hetmanit muun armeijan kanssa huomenna. He ovat tulleet pikamarssissa Sokolasta asti.
— Onko heillä paljon sotajoukkoa mukanaan?
— Lähes viisi kertaa niin paljon kuin herra Sapiehalla on. Mukana on myös kuusituhatta tataarilaista Supanhazyn johdolla, mutta niitä ei voi päiväksikään jättää omin päin, sillä ne ovat kovin villejä ja omavaltaisia.
— Herra Andrzej on pantava heidän johtajakseen! — sanoi Zagloba.
— Silloin veisin ne heti täältä Narvan ja Bugin luo, sillä piirityksessä niistä ei ole mitään hyötyä! — vastasi Kmicic.
— Niistä ei ole ja on hyötyä, — sanoi Wolodyjowski. — Ei kukaan osaa vahtia paremmin kuin he, että ei muonaa tuoda linnoitukseen.