— Nyt tulee Wittenbergille kuumat paikat! — huudahti Zagloba. — Maltahan, vanha konna! Sinä olet sotinut urhoollisesti, sitä en kiellä, mutta olet varastanut ja ryöstänyt vielä etevämmin. Kaksi suuta on sinulla ollut: toisella olet vannonut väärin, toisella syönyt sanasi, mutta nyt eivät molemmat yhdessä voi sinua auttaa. Kyllä me sinut höyhennämme! Sen vakuuttaa Zagloba!
— Pyh! Hän hyväksyy kuninkaamme antautumisehdot, ja minkä hänelle silloin kukaan voi? — sanoi herra Michal. — Saammepa vielä tehdä hänelle sotilaallisesti kunniaa.
— Hän hyväksyy antautumisehdot? Vai niin! — huudahti Zagloba. — Hyvä!
Hän iski nyrkkinsä pöytään niin voimakkaasti, että Roch Kowalski, joka juuri oli tulossa sisälle, pysähtyi ällistyneenä kynnykselle.
— Tulkoon minusta juutalaisen renki, — huusi ukko, — jos päästän vapaasti lähtemään Varsovasta tuon vääräuskoisista pahimman, tuon temppelien häpäisijän, tuon naisten raiskaajan, tuon verenhimoisen pyövelin, tuon lurjuksen, tuon välskärin, joka iskee suonta ihmisten ruumiista ja kukkarosta, tuon nylkyrin, tuon nälkäkurjen! Hyvä on! Kuningas antaa hänen mennä määrätyillä ehdoilla, hetmanit antavat hänen mennä sopimuksen mukaan, mutta minä katolilaisena ja Zaglobana ja sieluni autuudesta huolehtivana miehenä panen toimeen sellaisen mellakan, ettei kukaan vielä koko Puolassa ole semmoisesta kuullut! Älkää kohautelko olkapäitänne, herra Michal! Panen toimeen mellakan, sanon sen vieläkin, panen toimeen mellakan!
— Eno panee toimeen mellakan! — sanoi Roch Kowalski uhkaavasti.
Samassa pisti Akbah-Ulan rosvonnaamansa ovesta sisälle.
— Effendi! — sanoi hän Kmicicille. — Kuninkaan sotajoukko näkyy
Veikselin toisella puolen.
Kaikki hypähtivät pystyyn ja riensivät ulos.
Kuningas oli todellakin saapunut. Ensin tulivat Supanhazyn johtamat tataarilaiset, vaikka ei niin lukuisina kuin oli odotettu. Sitten tulivat kuninkaan joukot runsaslukuisina ja hyvin asestettuina ja ennen kaikkea innostusta uhkuvina. Illan kuluessa ennätti koko armeija kulkea sillan yli, jonka Oskierka juuri oli rakentanut. Sapieha odotti kuningasta taistelujärjestykseen asettuneine armeijoineen, joka seisoi vankkana, melkein loppumattomana muurina. Kuninkaan sotajoukko asettui, sikäli kuin se tuli sillan yli, riviin vastapäätä liettualaista armeijaa. Molempien armeijain väliini jäi noin sadan askelen levyinen tyhjä ala.