— Teidän majesteettinne! — sanoi hän. — Olin eilistä hyökkäystä vastaan, mutta nyt näen, että se on tuottanut menestystä. Niin kauan kuin tuo linnake oli heidän hallussaan, en voinut tehdä mitään portille, mutta nyt voin sen murtaa yhdessä yössä raskaitten tykkien saavuttua.
Kuningas, joka oli ollut pahoillaan niin monen kelpo rengin kaatumisesta, ilostui Grodzickin sanoista ja kysyi heti:
— Kuka tuolla linnakkeessa on päällikkönä?
— Herra Babinicz! — vastasivat useat äänet. Kuningas löi käsiään yhteen.
— Hänen pitää kaikkialla olla ensimmäisenä! Herrat kenraalit, minä tunnen hänet! Hän on erinomainen ritari eikä anna karkoittaa itseään sieltä!
— Olisi anteeksiantamatonta, teidän majesteettinne, — vastasi Grodzicki, — jos antaisimme niin käydä! Lähetin hänelle jo jalkaväkeä ja pieniä tykkejä, sillä hän saa siellä kyllä olla tulessa, se on varmaa. On kysymys Varsovasta! Tuo ritari on oman painonsa arvoinen kullassa!
— Enemmän arvoinen, sillä tämä ei ole hänen ensimmäinen eikä kymmeneskään urotyönsä! — vastasi kuningas.
Sitten hän käski kiireesti tuoda hevosen ja kaukoputken ja lähti tarkastamaan linnaketta. Mutta se oli kokonaan savun peitossa, sillä useat suuret tykit ampuivat sitä yhtä mittaa syytäen sitä kohti sateena kranaatteja.
— Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! — sanoi kuningas. — Katsokaa,
Tiesenhausen!
— En näe mitään, teidän majesteettinne!