— Ei siitä jää jäljelle kuin pöyhitty multakasa! Se on ainoa mahdollisuus! Tiesenhausen, tiedättekö kuka siellä on?
— Tiedän, teidän majesteettinne! Se on Babinicz. Jos hän palaa hengissä tuolta, niin hän voi sanoa olleensa jo eläessään helvetissä.
— Täytyy lähettää hänen avukseen vereksiä voimia! Herrat kenraalit…
— Määräykset on jo annettu, mutta sinne on vaikea päästä, sillä kranaatteja putoilee kovin tiheään.
— Pommittakaa kaikilla tykeillä muureja, jotta ruotsalaiset saisivat muutakin ajateltavaa!
Grodzicki kannusti hevostaan ja kiiruhti valleja kohti. Hetkistä myöhemmin paukkuivat tykit pitkin linjaa, ja vielä hiukan myöhemmin nähtiin jalkaväkeä juoksujalkaa pyrkimässä linnakkeeseen.
Kuningas oli yhä paikallaan ja katseli. Viimein hän huudahti:
— On syytä päästää Babinicz levähtämään. Kuka teistä, hyvät herrat, haluaa mennä hänen sijaansa?
Ei Skrzetuskeja eikä Wolodyjowskia ollut tällä kertaa kuninkaan läheisyydessä, ja siksi syntyi hetken kestävä äänettömyys.
— Minä! — sanoi äkkiä Topor Grylewski, arkkipiispan kevyessä ratsuväessä palveleva upseeri.