— Minä! — sanoi myös Tiesenhausen.
— Minä! Minä! Minä! — kuului yht'aikaa useita ääniä.
— Menköön se, ken tarjoutui ensiksi! — sanoi kuningas.
Topor Grylewski teki ristinmerkin, nosti matkapullon huulilleen ja lähti ratsastamaan linnaketta kohti.
Kuningas katseli yhä savupilveä, joka oli verhonnut linnakkeen ja sillan tavoin yhdisti sen muureihin. Tykkien jyrinä oli hieman hiljentynyt, mutta sen sijaan paukkuivat musketit niin tiheään kuin tuhat talonpoikaa olisi ollut puimassa.
— Ne tekevät nähtävästi taas hyökkäyksen! — sanoi Tiesenhausen. — Jos savua ei olisi niin paljon, näkisimme jalkamiehet.
— Menkäämme hiukan sivulle, — sanoi kuningas kannustaen hevostaan.
Toiset seurasivat häntä. He ratsastivat Veikselin rantaa pitkin, ja koska ruotsalaiset olivat jo talvella hakanneet Veikselin-puolisten palatsien ja luostarien puistot polttopuiksi eivätkä siis puut olleet estämässä näköalaa, niin he saattoivat ilman kaukoputkiakin nähdä ruotsalaisten ryntäävän linnaketta vastaan.
— Mieluummin menettäisin tuon linnakkeen kuin antaisin Babiniczin kaatua! — sanoi kuningas.
— Jumala suojelee häntä! — sanoi pappi Cieciszowski.